Tipu

Tänään koittaa se mainitsemani Queensday aka Vappu. Luulin alunperin, että kyseessä on koko kansan juhla mutta ehei, ihan vaan meidän hollantilaisten vaihtarien idea järkätä kansalliskekkerinsä täällä. Loistava ajatus! Opiskelijoita värvättiin messiin nassukirjassa ja nyt Retiro-puistoon on jo tulossa suunnilleen 50 henkilöä. Plus lisäksi ne, jotka eivät naamakirjassa tuloaan ilmoita. Great! Päivän pukukoodi on niin Hollannissa kuin meilläkin tänään oranssi, koska heidän kuningattarensa pitää kyseisestä väristä. Tosin mulla ei oo yhtään mitään oranssia, damn. Toivottavasti me ei onnistuta saamaan poliisia paikalle...

Eilen minulla ei ollut tunteja, joten suuntasin samaiseen puistoon suomalaisen lehtipinon kanssa hankkimaan rusketusta. En tiedä parempaa paikkaa istuskella 25 asteen paisteessa, kuin Retiron kivirappuset tekojärven äärellä. Ah. Samalla voi seurailla ihmisiä soutamassa järvellä (vuokraavat miniveneen ja pyörivät sen kanssa ympyrää pikkuruisessa lätäkössä), turisteja hiipimässä ympäriinsä kameran kanssa ja syödä sen puoli kiloa mansikoita. Retiro on ehdottomasti paras paikka Madridissa - suosittelen. :) Sain myös uuden kamun sieltä, tekstin lopussa kuva. ;)

Eilen illalla salilla säikähdin kun joku tarttui selkääni kesken kaiken. Käännyin katsomaan ja joku mies siinä selitti kovasti espanjaksi. En tiedä oliko hän salin henkilökuntaa vai ihan vaan itsekin treenaamassa, mutta hän ryhtyi neuvomaan ja tsemppaamaan minua. Kokeilin uusia laitteita käsieni rääkkäämiseen ja kaveri opasti koko ajan. Siitä keksinkin että personal trainer olisi aika kova sana - tulisi treenattua vaikka väkisin. :D Joka tapauksessa ystävällisiä nämä espanjalaiset.

Tässä minun hoikka ystäväni puistosta. Minut tuntevat tietävätkin että pelkään kaikkea mikä surisee, pörisee, lepattaa tai lentää. Aivan sama mikä se on, mutta jos se lähestyy ilmasta lentäen - se on pelottava. Suorastaan kammottava ja kamalan spurtin arvoinen. Tämä vekkulipa lähestyikin maata pitkin tepsutellen pienillä koivillaan, joten en säikkynyt sitä! Tämä heppu oli myös harvinaisen värinen, yleensä pulut ovat tummia täälläkin.


Kwaak.

Urheileva kinkku

Eilen illalla Eunji harjoitteli tämän päiväistä synttäripäivällistään (hän kutsui opettajansa meille syömään...) varten sushin tekoa ja minä sain kunnian toimia maistajana. Eunji työnsi eteeni valtavan lautasellisen korealaista sushia joka sisälsi riisiä, tonnikalaa, rapua, porkkanaa munakkaan sisällä ja jotain kirpeää kasvista, joka on kuulemma ihan vain sushia varten. En ole ikinä maistanut sushia, koska kavahdan ajatusta raa´asta kalasta - mutta tämä korealainen versio oli muy delicioso! Ham. Aamulla annoin Eunjille lahjaksi viiden euron arvoisen nilkkakorun, jonka ostin Suomesta...ja tyttö pillahti itkuun. :o

Puolattaret pyysivät minua tänään messiin kaupungille. Se oli nimittäin shoppailua isolla ässällä! En ole ikinä joutunut odottamaan ketään niin kauan vaatekaupassa. Esteralla kesti jokaikisen topin sovituksessa ikuisuus ja sillä aikaa Patrycja ehti jo kerätä kammottavan vuoren uutta sovitettavaa. Minun oli pakko muutaman tunnin jälkeen poistua ruokakaupan kautta kotiin. Nyt alan ymmärtää miehiä, jotka joutuvat esiliinaksi shoppailukierrokselle...

Painelin tänään parin viikon tauon jälkeen spinniin ja meinasin kirjaimellisesti kuolla kupsahtaa. Täällä oli tänäänkin kolmenkympin hellepäivä (nyt jo laskenut jopa 22 asteeseen) ja pelkkä oleminen saa minut tuottamaan hikeä kuutiokaupalla. Kesken spinnin vilkaisin salin peiliin ja kauhistuin: kuka on tuo kirkuvan punainen ja uitetun näköinen kinkku? No minähän se! Ja kotiin palatessani huomaan että Sole on tuonut töistä säkillisen croissanteja. Siis varmaan monta kymmentä rapeaa, makeaa ja tahmeaa herkkua. Yritä siinä sitten pysytellä vain salaatissa.

Huomenna vielä koulua ja perjantaina juhlimaan vappua! :D Eli Retiro-puistossa on hollantilaisten Queensday ja isot kekkerit. Suomalainen ottaa sen vapun kannalta ja varautuu ottamaan julmetusti aurinkoa ja juomaan julmetusti Tinto de Veranoa.

Back in business

Lyhyt mutta mukava Suomen reissu heitetty. Lentelin tännekinpäin Lufthansalla ja luojan kiitos reissu kesti alle kymmenen tuntia. Tuntui jotenkin tosi tutulta palata taas metroon ja alkaa kuulla jokapuolelta kiihkeää espanjankielistä keskustelua. Yöllä törmäsin taas heti ekaksi poliisiin, joka juoksi tuossa minun metroaukiolla jotain vikkeläliikkeistä kaveria kiinni. Lämpötila yhden aikaan yöllä oli +22 astetta. Kävin kotona mutta tiesin myös palanneeni kotiin. :)

Jos eilen yöllä vähän hiosti, niin nyt hiostaa enemmän: tänään on pidellyt koko päivän yli kolmeakymmentä astetta. :o Härregyd miten kuuma! Ja tämä on vasta kevät. Mun piti mennä salille, mutta en yksinkertaisesti voinut kun jo pelkkä sisällä istuminen saa hikoilemaan. Toivon ennemmin vaikka sadetta. Tosin sitten ilma saattaisi olla vielä hiostavampaa. Huuh.

Tuliaisiksi toin meille tänne kommuuniimme uuden käsipyyhkeen vessaan (inhoan sitä repaleista ja aina likaista räsyä, jota yleensä käytämme). Aamulla Eunji innostui uudesta pinkistä pyyhkeestä ja meni äkkiä kiikuttamaan vanhaa riepua roskiin (ihme!). Yhtäkkiä Steven syöksyi olohuoneesta pelastamaan riepuparan - se on kuulemma lahja hänen viiden päivän mittaisesta suhteestaan japanilaiseen mimmiin. :D Ei sitä saa hävittää. Ehdotettiin sitten että tehdään siitä siivousliina...se ei kuulosta ihan niin pahalta. Toin myös suomalaista teetä ja jokaisen piti vuorollaan lipittää sitä ja pohtia onko se erilaista. Ei niin kovin.

Koulu jatkuu taas tuttuun tyyliin, sillä huomenna pukkaa koetta. Ja minä vaan hikoilen. Tällä kertaa ei siis mitään ihmeellistä.

Mistä tunnet sä suomalaisen?

Täytyy sanoa, että nyt on onnellinen tyttö! :) Pääsin sittenkin käymään kotona, vaikkakin vain kahdeksi ja puoleksi päiväksi. Ei se mitään. Mulla oli sitkeät tukijoukot kotimaassa ja puhelinlangat lauloivat paljon ennekuin yllättäen sain eilen päivällä tiedon että muutaman tunnin päästä lennetään Frankfurtin kautta Suomeen. Monen päivän jännityksen ja torstaisen pettymyksen jälkeen tämä oli mitä parhain uutinen! Tosin vielä Madridin kentällä jännättiin pääsenkö ilmaan, sillä lipunvaihdoissani oli tietysti mennyt jotain pieleen…no tuntia ennen lentoa minut viimein hyväksyttiin messiin. Muuten olisin kyllä juossut koneen perässä ja roikkunut siivessä vaikka hampaillani. Minuahan ette kyydistä jätä! Eivätkä jättäneet, matkustin ja odottelin yhteensä yksitoista tuntia...

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että lennot Lufthansalla sujuivat kuin tanssi verrattuna ensimmäiseen matkaani tänne Easyjetillä… Tuosta jälkimmäisestä kun ei ole mitään hyvää sanottavaa. Veivät pirulaiset silloin läppärilaukkunikin. Kannan ikuisesti kaunaa siitä. Lufthansa tarjosi jopa syötävää. Ilmaiseksi. Kuten myös niin monta kokislasia kuin kerkesin pyytää. Mikä hämmennys! Easyjetin henkilökunta oli töykeää ja joka ikisestä murusesta ja vesitilkasta vedettiin suolainen hinta. Myöskin laukku ja lähtöselvitys piti hoitaa välipysähdyksellä uudelleen. Nyt vain lentelin mukavasti Saksaan ja siirryin portille venttaamaan seuraavaa lentoa. Ah. Ja huomasin heti Frankfurtin kentän vessassa, että nyt ollaan saavuttu käsipaperin vyöhykkeelle. Espanjalaisissa vessoista kun ei sellaista ylellisyyttä löydy.

Toiseksi – kyllä suomalainen vaan tunnistaa toisen suomalaisen kuulematta sanaakaan. Tämä ei ole mitenkään loukkaavaa meidän pohjoista kansaamme kohtaan ja ei, mulla ei oo noussu pissi päähän parin kuukauden ulkomaanreissun takia. Mutta. Jotenkin niin surkuhupaisaa alkaa nähdä lajitovereitaan lähestyttäessä kotimaata. En voinut erehtyä, kun näin Frankfurtin kentällä lauman naamansa polttaneita, kaljamahaisia, mustat t-paidat päällä ja stetsonit päässä olevia miehiä – suomalaisia. Siinä ne tutisivat ja krapulan saattoi nähdä monen penkkirivin päähän. Jotenkin nuo muut eurooppalaiset tuntuvat vain pukeutuvan siistimmin ja käyttäytyvän kaljoittelusta huolimatta paremmin. Suomalaiset ovat ihan oma lajinsa. :D

Kissaressukat olivat aivan ihmeissään, pikkumimmi pelkäsi niin että nenä vapisi kuin jäniksellä. Tänään sauna. <3

Espanjalaisetkin siis pierevät

Jaaha. Kirjoitin aiemmin pitkän blogitekstin ja mietin että kylläpäs olin taas näpsäkkä tyttö, kunnes kadotin sen kaiken yhdellä napin painalluksella. Sen jälkeen mua alkoi vatuttaa, joten menin kauppaan ja ostin puoli kiloa mansikoita. Tosin sen teen muinakin päivinä, mutta nyt mulla oli sentään syy. Nämä kysyivät kerran miksi syön niin paljon mansikoita ja kerroin, että Suomessa ihmisiä neuvotaan syömään kasviksia ja marjoja puoli kiloa päivässä. Senhän siis teen! Mansikat maksaa täällä n. euron loota. Eikä puoli kiloa ole vielä mitään siihen verrattuna, kun kesäisin asetun Suomessa viiden kilon mansikkalaatikon ääreen ja alan nassuttaa. Niih.

Joskus aikoinani sain pontevan idean haluta Madridiin ja täällähän nyt sitten olen jumissa, kun lentoyhtiöni päätti perua lennot vaikka Suomen ilmatila onkin avattu. Nice. En edes jaksa enää käydä valittamaan. Sanon vain että vähän kyrsii.

Tänään meillä oli koulussa Dia del libro-juhla, jonne oli kutsuttu oikein eri maiden pukusakkia. En tiedä mistä suurlähetystöistä ne on käyneet ne repimässä, mutta juhlasali oli aivan täpösen täynnä ja jopa minua alkoi vähän jännittää, kun tuli vuoroni lukea yleisölle suomalainen runo. Koko homman jujuna siis oli, että proffat puhuvat ja kiinalainen laulaa ja me tavalliset kuolevaiset luetaan runoja omalla kielellämme.

Yleensä puhun yleisölle mielelläni (kun kerrankin saa paljon ihmisiä kuuntelemaan), mutta nyt kun opettaja kajautti mikkiin "Finlandia" ja marssin puhujanpönttöön, minua ihan tosissaan vähän kauhistutti. Ensinnäkin en usko että minusta näkyi muuta kuin punainen tukka, sillä pönttö oli todella korkea. Toiseksi, en tullut runoa valitessani ajatelleeksi, että jotkut kuulijat saattavat olla suomalaista pukusakkia ja ymmärtää mistä puhun... Sain sanottua "Mi nombre es Josefina y voy a leer un poema de..." ja sitten täräytin koko salille Eino Leinoa ja hyytävän synkkää suomalaista taidetta. Tapu tapu. Olipahan pirskeet.

Kotiin tallustaessani podin Suomi-ikävää, kunnes eteeni asteli täälläpäin harvinaisempi laji "spurgu". Se huojui ja voimisteli hetken siinä, möllötti minua, örisikin - kunnes turautti kamalan pierun. Hävisi kuulkaa Suomi-ikävät samantien. Kotoa löysin Stevenin eteisestä hiippailemassa epäilyttävän näköisenä puukapusta selkänsä takana. Por que?? No tietysti koska "hysss, I´m going to kill my brother". Kaksoset ovat siis edelleen irti. Ja minä joudun viettämään niiden ja Danin kanssa hela viikonlopun, kun edes Eunji ei ole niitä komentamassa. Ne lähtivät Katjan kanssa Portugaliin ja Sole on koko ajan töissä...huuh, toivottavasti kaksoset tyytyvät vain toistensa vaanimiseen. Nyt ne laulavat tuolla olkkarissa yhteen ääneen "everybody was kung fu-fighting, lalalalalalla!". Nice.

Mulla on tiedossa pitkä viikonloppu, jonka ajattelin viettää sarjamurhaajien parissa. Minulla on joku ihme fiksaatio kaikkiin leffoihin, joissa on "sarja" ja "murhaaja"...latasin muutaman koneelleni ja meinaan mussuttaa lisää mansikoita. Adios.

Ja niin kanasta tehtiin jauhelihaa

Kaksoset ovat täysin sekaisin. Tai ainakin hullumpia kuin normaalisti. Ennen meillä oli vain yksi Andrew joka sai hepuleita - nyt niitä on kaksi ja hepulit sen mukaisia! Tänän aamuna Steven yllätti minut pahoinpitelemällä jäisen kanan. Kyllä. Se tuli innoissaan keittiöön, heitti pari kendo-liikettä ja poimi pakkasesta kokonaisen kanan. Ja sitten se alkoi mukiloida sitä. :D Ei pitäisi nauraa, sillä se saa heidät vain lisäämään pökköä pesään, mutta yritä siinä sitten olla hekottamatta kun yksi roikuttaa broileriparkaa koivesta ja pieksee sitä samalla. :'D

Sen jälkeen paikalle tallustaa toinen kaksonen ja osallistuu kanaressukan pahoinpitelyyn...mitä isoveli edellä sitä minuutin nuorempi perässä. Steven on syntynyt muuten ensimmäisenä, kysyin sitä kerran kun mietin heidän valtasuhteitaan. Hän on hiukan normaalimpi kuin Andrew, mutta vain hiukan. Ja hän on siis se "isoveli", joka on vastuullisempi. Tosin Andrewhan väittää olleensa syntymässä ensimmäisenä, mutta että Steven vain vahingossa muljahti ulos ensin...huhhuh.

En edelleenkään aina erota heitä toisistaan, mutten edes jaksa yrittää jos sillä ei ole suurta merkitystä. Jos juttelen yleisiä, kuten tänä aamuna, sillä ei ole niin väliä kumman kanssa höpisen. :D Tänään erotin lopulta, että puhunkin Stevenin kanssa kun näin hänen syövän pikkuista juustokakkua, joita täällä myydään jugurtin tapaan purkeissa. Andrew ei koskaan pistäisi suuhunsa maitotuotteita. Never.

No, se noista. Ei varmaan tarvitse edes kertoa, että hermoilen edelleen kun en tiedä lennänkö huomenna vai en. Tosi inhottavaa kun ei edes tiedä pitäisikö pakata laukku vai ei...olen silti optimistinen. Ehkä. Ehkä lennän.

Me mennään tänään vihdoinkin Eunjin kanssa katsomaan se "Alicia en el país de las maravillas" eli Alice in Wonderland. :) Minun eka 3D-leffa! Sen pitäisi olla alkuperäisversio eli puhe enkuksi ja tekstit espanjaki...mutta tiedä näistä sitten.

Tukin sen tulivuoren kohta omin käsin

Huoh. Odotan vain ja ainoastaan jännityksellä pääsenkö lentämään torstaina Suomeen kuten olin suunnitellut. Kyllä, minä itse halusin tänne. Kyllä, tämä on lyhyt aika. MUTTA. Kun on odottanut jotain kuin hullu puuroa, on erittäin harmillista joutua perumaan se...nyt näyttää siltä että kolmen päivän Suomi-loma lykkääntyy tai jää tekemättä.

Olin jo ostanut kissoille espanjalaisia herkkuja. :´(

No sain sentään ruokittua Eunjin ja se kyselee nyt innoissaan tonnikalasalaatin reseptiä ja muita kokkailemiani ruokia.

Pitäkää kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että täältä lennetään loppuviikosta. Muuten täällä on yksi perkeleen äkäinen suomalainen tyttö!