Tipu

Tänään koittaa se mainitsemani Queensday aka Vappu. Luulin alunperin, että kyseessä on koko kansan juhla mutta ehei, ihan vaan meidän hollantilaisten vaihtarien idea järkätä kansalliskekkerinsä täällä. Loistava ajatus! Opiskelijoita värvättiin messiin nassukirjassa ja nyt Retiro-puistoon on jo tulossa suunnilleen 50 henkilöä. Plus lisäksi ne, jotka eivät naamakirjassa tuloaan ilmoita. Great! Päivän pukukoodi on niin Hollannissa kuin meilläkin tänään oranssi, koska heidän kuningattarensa pitää kyseisestä väristä. Tosin mulla ei oo yhtään mitään oranssia, damn. Toivottavasti me ei onnistuta saamaan poliisia paikalle...

Eilen minulla ei ollut tunteja, joten suuntasin samaiseen puistoon suomalaisen lehtipinon kanssa hankkimaan rusketusta. En tiedä parempaa paikkaa istuskella 25 asteen paisteessa, kuin Retiron kivirappuset tekojärven äärellä. Ah. Samalla voi seurailla ihmisiä soutamassa järvellä (vuokraavat miniveneen ja pyörivät sen kanssa ympyrää pikkuruisessa lätäkössä), turisteja hiipimässä ympäriinsä kameran kanssa ja syödä sen puoli kiloa mansikoita. Retiro on ehdottomasti paras paikka Madridissa - suosittelen. :) Sain myös uuden kamun sieltä, tekstin lopussa kuva. ;)

Eilen illalla salilla säikähdin kun joku tarttui selkääni kesken kaiken. Käännyin katsomaan ja joku mies siinä selitti kovasti espanjaksi. En tiedä oliko hän salin henkilökuntaa vai ihan vaan itsekin treenaamassa, mutta hän ryhtyi neuvomaan ja tsemppaamaan minua. Kokeilin uusia laitteita käsieni rääkkäämiseen ja kaveri opasti koko ajan. Siitä keksinkin että personal trainer olisi aika kova sana - tulisi treenattua vaikka väkisin. :D Joka tapauksessa ystävällisiä nämä espanjalaiset.

Tässä minun hoikka ystäväni puistosta. Minut tuntevat tietävätkin että pelkään kaikkea mikä surisee, pörisee, lepattaa tai lentää. Aivan sama mikä se on, mutta jos se lähestyy ilmasta lentäen - se on pelottava. Suorastaan kammottava ja kamalan spurtin arvoinen. Tämä vekkulipa lähestyikin maata pitkin tepsutellen pienillä koivillaan, joten en säikkynyt sitä! Tämä heppu oli myös harvinaisen värinen, yleensä pulut ovat tummia täälläkin.


Kwaak.

Urheileva kinkku

Eilen illalla Eunji harjoitteli tämän päiväistä synttäripäivällistään (hän kutsui opettajansa meille syömään...) varten sushin tekoa ja minä sain kunnian toimia maistajana. Eunji työnsi eteeni valtavan lautasellisen korealaista sushia joka sisälsi riisiä, tonnikalaa, rapua, porkkanaa munakkaan sisällä ja jotain kirpeää kasvista, joka on kuulemma ihan vain sushia varten. En ole ikinä maistanut sushia, koska kavahdan ajatusta raa´asta kalasta - mutta tämä korealainen versio oli muy delicioso! Ham. Aamulla annoin Eunjille lahjaksi viiden euron arvoisen nilkkakorun, jonka ostin Suomesta...ja tyttö pillahti itkuun. :o

Puolattaret pyysivät minua tänään messiin kaupungille. Se oli nimittäin shoppailua isolla ässällä! En ole ikinä joutunut odottamaan ketään niin kauan vaatekaupassa. Esteralla kesti jokaikisen topin sovituksessa ikuisuus ja sillä aikaa Patrycja ehti jo kerätä kammottavan vuoren uutta sovitettavaa. Minun oli pakko muutaman tunnin jälkeen poistua ruokakaupan kautta kotiin. Nyt alan ymmärtää miehiä, jotka joutuvat esiliinaksi shoppailukierrokselle...

Painelin tänään parin viikon tauon jälkeen spinniin ja meinasin kirjaimellisesti kuolla kupsahtaa. Täällä oli tänäänkin kolmenkympin hellepäivä (nyt jo laskenut jopa 22 asteeseen) ja pelkkä oleminen saa minut tuottamaan hikeä kuutiokaupalla. Kesken spinnin vilkaisin salin peiliin ja kauhistuin: kuka on tuo kirkuvan punainen ja uitetun näköinen kinkku? No minähän se! Ja kotiin palatessani huomaan että Sole on tuonut töistä säkillisen croissanteja. Siis varmaan monta kymmentä rapeaa, makeaa ja tahmeaa herkkua. Yritä siinä sitten pysytellä vain salaatissa.

Huomenna vielä koulua ja perjantaina juhlimaan vappua! :D Eli Retiro-puistossa on hollantilaisten Queensday ja isot kekkerit. Suomalainen ottaa sen vapun kannalta ja varautuu ottamaan julmetusti aurinkoa ja juomaan julmetusti Tinto de Veranoa.

Back in business

Lyhyt mutta mukava Suomen reissu heitetty. Lentelin tännekinpäin Lufthansalla ja luojan kiitos reissu kesti alle kymmenen tuntia. Tuntui jotenkin tosi tutulta palata taas metroon ja alkaa kuulla jokapuolelta kiihkeää espanjankielistä keskustelua. Yöllä törmäsin taas heti ekaksi poliisiin, joka juoksi tuossa minun metroaukiolla jotain vikkeläliikkeistä kaveria kiinni. Lämpötila yhden aikaan yöllä oli +22 astetta. Kävin kotona mutta tiesin myös palanneeni kotiin. :)

Jos eilen yöllä vähän hiosti, niin nyt hiostaa enemmän: tänään on pidellyt koko päivän yli kolmeakymmentä astetta. :o Härregyd miten kuuma! Ja tämä on vasta kevät. Mun piti mennä salille, mutta en yksinkertaisesti voinut kun jo pelkkä sisällä istuminen saa hikoilemaan. Toivon ennemmin vaikka sadetta. Tosin sitten ilma saattaisi olla vielä hiostavampaa. Huuh.

Tuliaisiksi toin meille tänne kommuuniimme uuden käsipyyhkeen vessaan (inhoan sitä repaleista ja aina likaista räsyä, jota yleensä käytämme). Aamulla Eunji innostui uudesta pinkistä pyyhkeestä ja meni äkkiä kiikuttamaan vanhaa riepua roskiin (ihme!). Yhtäkkiä Steven syöksyi olohuoneesta pelastamaan riepuparan - se on kuulemma lahja hänen viiden päivän mittaisesta suhteestaan japanilaiseen mimmiin. :D Ei sitä saa hävittää. Ehdotettiin sitten että tehdään siitä siivousliina...se ei kuulosta ihan niin pahalta. Toin myös suomalaista teetä ja jokaisen piti vuorollaan lipittää sitä ja pohtia onko se erilaista. Ei niin kovin.

Koulu jatkuu taas tuttuun tyyliin, sillä huomenna pukkaa koetta. Ja minä vaan hikoilen. Tällä kertaa ei siis mitään ihmeellistä.

Mistä tunnet sä suomalaisen?

Täytyy sanoa, että nyt on onnellinen tyttö! :) Pääsin sittenkin käymään kotona, vaikkakin vain kahdeksi ja puoleksi päiväksi. Ei se mitään. Mulla oli sitkeät tukijoukot kotimaassa ja puhelinlangat lauloivat paljon ennekuin yllättäen sain eilen päivällä tiedon että muutaman tunnin päästä lennetään Frankfurtin kautta Suomeen. Monen päivän jännityksen ja torstaisen pettymyksen jälkeen tämä oli mitä parhain uutinen! Tosin vielä Madridin kentällä jännättiin pääsenkö ilmaan, sillä lipunvaihdoissani oli tietysti mennyt jotain pieleen…no tuntia ennen lentoa minut viimein hyväksyttiin messiin. Muuten olisin kyllä juossut koneen perässä ja roikkunut siivessä vaikka hampaillani. Minuahan ette kyydistä jätä! Eivätkä jättäneet, matkustin ja odottelin yhteensä yksitoista tuntia...

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että lennot Lufthansalla sujuivat kuin tanssi verrattuna ensimmäiseen matkaani tänne Easyjetillä… Tuosta jälkimmäisestä kun ei ole mitään hyvää sanottavaa. Veivät pirulaiset silloin läppärilaukkunikin. Kannan ikuisesti kaunaa siitä. Lufthansa tarjosi jopa syötävää. Ilmaiseksi. Kuten myös niin monta kokislasia kuin kerkesin pyytää. Mikä hämmennys! Easyjetin henkilökunta oli töykeää ja joka ikisestä murusesta ja vesitilkasta vedettiin suolainen hinta. Myöskin laukku ja lähtöselvitys piti hoitaa välipysähdyksellä uudelleen. Nyt vain lentelin mukavasti Saksaan ja siirryin portille venttaamaan seuraavaa lentoa. Ah. Ja huomasin heti Frankfurtin kentän vessassa, että nyt ollaan saavuttu käsipaperin vyöhykkeelle. Espanjalaisissa vessoista kun ei sellaista ylellisyyttä löydy.

Toiseksi – kyllä suomalainen vaan tunnistaa toisen suomalaisen kuulematta sanaakaan. Tämä ei ole mitenkään loukkaavaa meidän pohjoista kansaamme kohtaan ja ei, mulla ei oo noussu pissi päähän parin kuukauden ulkomaanreissun takia. Mutta. Jotenkin niin surkuhupaisaa alkaa nähdä lajitovereitaan lähestyttäessä kotimaata. En voinut erehtyä, kun näin Frankfurtin kentällä lauman naamansa polttaneita, kaljamahaisia, mustat t-paidat päällä ja stetsonit päässä olevia miehiä – suomalaisia. Siinä ne tutisivat ja krapulan saattoi nähdä monen penkkirivin päähän. Jotenkin nuo muut eurooppalaiset tuntuvat vain pukeutuvan siistimmin ja käyttäytyvän kaljoittelusta huolimatta paremmin. Suomalaiset ovat ihan oma lajinsa. :D

Kissaressukat olivat aivan ihmeissään, pikkumimmi pelkäsi niin että nenä vapisi kuin jäniksellä. Tänään sauna. <3

Espanjalaisetkin siis pierevät

Jaaha. Kirjoitin aiemmin pitkän blogitekstin ja mietin että kylläpäs olin taas näpsäkkä tyttö, kunnes kadotin sen kaiken yhdellä napin painalluksella. Sen jälkeen mua alkoi vatuttaa, joten menin kauppaan ja ostin puoli kiloa mansikoita. Tosin sen teen muinakin päivinä, mutta nyt mulla oli sentään syy. Nämä kysyivät kerran miksi syön niin paljon mansikoita ja kerroin, että Suomessa ihmisiä neuvotaan syömään kasviksia ja marjoja puoli kiloa päivässä. Senhän siis teen! Mansikat maksaa täällä n. euron loota. Eikä puoli kiloa ole vielä mitään siihen verrattuna, kun kesäisin asetun Suomessa viiden kilon mansikkalaatikon ääreen ja alan nassuttaa. Niih.

Joskus aikoinani sain pontevan idean haluta Madridiin ja täällähän nyt sitten olen jumissa, kun lentoyhtiöni päätti perua lennot vaikka Suomen ilmatila onkin avattu. Nice. En edes jaksa enää käydä valittamaan. Sanon vain että vähän kyrsii.

Tänään meillä oli koulussa Dia del libro-juhla, jonne oli kutsuttu oikein eri maiden pukusakkia. En tiedä mistä suurlähetystöistä ne on käyneet ne repimässä, mutta juhlasali oli aivan täpösen täynnä ja jopa minua alkoi vähän jännittää, kun tuli vuoroni lukea yleisölle suomalainen runo. Koko homman jujuna siis oli, että proffat puhuvat ja kiinalainen laulaa ja me tavalliset kuolevaiset luetaan runoja omalla kielellämme.

Yleensä puhun yleisölle mielelläni (kun kerrankin saa paljon ihmisiä kuuntelemaan), mutta nyt kun opettaja kajautti mikkiin "Finlandia" ja marssin puhujanpönttöön, minua ihan tosissaan vähän kauhistutti. Ensinnäkin en usko että minusta näkyi muuta kuin punainen tukka, sillä pönttö oli todella korkea. Toiseksi, en tullut runoa valitessani ajatelleeksi, että jotkut kuulijat saattavat olla suomalaista pukusakkia ja ymmärtää mistä puhun... Sain sanottua "Mi nombre es Josefina y voy a leer un poema de..." ja sitten täräytin koko salille Eino Leinoa ja hyytävän synkkää suomalaista taidetta. Tapu tapu. Olipahan pirskeet.

Kotiin tallustaessani podin Suomi-ikävää, kunnes eteeni asteli täälläpäin harvinaisempi laji "spurgu". Se huojui ja voimisteli hetken siinä, möllötti minua, örisikin - kunnes turautti kamalan pierun. Hävisi kuulkaa Suomi-ikävät samantien. Kotoa löysin Stevenin eteisestä hiippailemassa epäilyttävän näköisenä puukapusta selkänsä takana. Por que?? No tietysti koska "hysss, I´m going to kill my brother". Kaksoset ovat siis edelleen irti. Ja minä joudun viettämään niiden ja Danin kanssa hela viikonlopun, kun edes Eunji ei ole niitä komentamassa. Ne lähtivät Katjan kanssa Portugaliin ja Sole on koko ajan töissä...huuh, toivottavasti kaksoset tyytyvät vain toistensa vaanimiseen. Nyt ne laulavat tuolla olkkarissa yhteen ääneen "everybody was kung fu-fighting, lalalalalalla!". Nice.

Mulla on tiedossa pitkä viikonloppu, jonka ajattelin viettää sarjamurhaajien parissa. Minulla on joku ihme fiksaatio kaikkiin leffoihin, joissa on "sarja" ja "murhaaja"...latasin muutaman koneelleni ja meinaan mussuttaa lisää mansikoita. Adios.

Ja niin kanasta tehtiin jauhelihaa

Kaksoset ovat täysin sekaisin. Tai ainakin hullumpia kuin normaalisti. Ennen meillä oli vain yksi Andrew joka sai hepuleita - nyt niitä on kaksi ja hepulit sen mukaisia! Tänän aamuna Steven yllätti minut pahoinpitelemällä jäisen kanan. Kyllä. Se tuli innoissaan keittiöön, heitti pari kendo-liikettä ja poimi pakkasesta kokonaisen kanan. Ja sitten se alkoi mukiloida sitä. :D Ei pitäisi nauraa, sillä se saa heidät vain lisäämään pökköä pesään, mutta yritä siinä sitten olla hekottamatta kun yksi roikuttaa broileriparkaa koivesta ja pieksee sitä samalla. :'D

Sen jälkeen paikalle tallustaa toinen kaksonen ja osallistuu kanaressukan pahoinpitelyyn...mitä isoveli edellä sitä minuutin nuorempi perässä. Steven on syntynyt muuten ensimmäisenä, kysyin sitä kerran kun mietin heidän valtasuhteitaan. Hän on hiukan normaalimpi kuin Andrew, mutta vain hiukan. Ja hän on siis se "isoveli", joka on vastuullisempi. Tosin Andrewhan väittää olleensa syntymässä ensimmäisenä, mutta että Steven vain vahingossa muljahti ulos ensin...huhhuh.

En edelleenkään aina erota heitä toisistaan, mutten edes jaksa yrittää jos sillä ei ole suurta merkitystä. Jos juttelen yleisiä, kuten tänä aamuna, sillä ei ole niin väliä kumman kanssa höpisen. :D Tänään erotin lopulta, että puhunkin Stevenin kanssa kun näin hänen syövän pikkuista juustokakkua, joita täällä myydään jugurtin tapaan purkeissa. Andrew ei koskaan pistäisi suuhunsa maitotuotteita. Never.

No, se noista. Ei varmaan tarvitse edes kertoa, että hermoilen edelleen kun en tiedä lennänkö huomenna vai en. Tosi inhottavaa kun ei edes tiedä pitäisikö pakata laukku vai ei...olen silti optimistinen. Ehkä. Ehkä lennän.

Me mennään tänään vihdoinkin Eunjin kanssa katsomaan se "Alicia en el país de las maravillas" eli Alice in Wonderland. :) Minun eka 3D-leffa! Sen pitäisi olla alkuperäisversio eli puhe enkuksi ja tekstit espanjaki...mutta tiedä näistä sitten.

Tukin sen tulivuoren kohta omin käsin

Huoh. Odotan vain ja ainoastaan jännityksellä pääsenkö lentämään torstaina Suomeen kuten olin suunnitellut. Kyllä, minä itse halusin tänne. Kyllä, tämä on lyhyt aika. MUTTA. Kun on odottanut jotain kuin hullu puuroa, on erittäin harmillista joutua perumaan se...nyt näyttää siltä että kolmen päivän Suomi-loma lykkääntyy tai jää tekemättä.

Olin jo ostanut kissoille espanjalaisia herkkuja. :´(

No sain sentään ruokittua Eunjin ja se kyselee nyt innoissaan tonnikalasalaatin reseptiä ja muita kokkailemiani ruokia.

Pitäkää kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että täältä lennetään loppuviikosta. Muuten täällä on yksi perkeleen äkäinen suomalainen tyttö!

Kolme paholaisen keksintöä

Kuulin eilen illalla, että Steven ja Sole menevät tänään naimisiin. Ja sitten tämä häähullu nukkuu pommiin! Heräsin aamulla ja huomasin että kaikki ovat jo menneet. En vain tiennyt minne, joten missasin koko häät. Eivät ne mitkään sellaiset sadan vieraan kirkkohäät ole, vaan ihan vaan nopea vihkiminen jotta Sole saa oleskella luvallisesti Espanjassa. Toivon silti että ne tykkäävät toisistaan edes vähän.

Tänään olin tunnin kaupungilla ja taas ehti tapahtua vaikka ja mitä. Ensin tupaten täynnä olevassa risteyksessä meinasi syntyä kaaos, kun ruuhkien takaa alkoi kuulua ambulanssin ääni. No eihän se sieltä pääse mihinkään kun kymmenet autot tukkivat kaikki tiet! Kuskit alkoivat väistellä joka suuntaan välittämättä valoista ja olin varma että joku törmää johonkin - kunnes yhtäkkiä ambulanssille saatiin väylä ja tilanne oli ohi. Hämmentävän organisoitua toimintaa ottaen huomioon etteivät espanjalaiset tunnu edes tuntevan koko sanaa.

Täällä on myös pieni lauma mustia miehiä, jotka myyvät piraattikamaa kuten Espanjan rannikoilla ja Kanarian-saarilla. He kulkevat porukassa, levittävät lakanat kadulle ja järjestelevät salamannopeasti melkein aidot Ray banit myyntiin. Sitten kuin toisesta salamaniskusta (luulevat näkevänsä tai näkevät ihan oikeasti poliisin) he vetäisevät yhdestä narusta ja koko lakana muuttuu säkiksi, jonka he kiikuttavat nopeasti pois virkavallan silmistä. Sangen vikkelää. Kai ne ehtivät joskus myydäkin jotain, kun jaksavat tuota hommaa tehdä.

Espanja on mukava maa ja rakastan tätä kieltä ja nautin myös kulttuurista. Mutta. On kolme tapaa joita inhoan ja jotka ärrrsyttävät minua ihan mahdottomasti.

1. Siesta. Se on edelleen paholaisen keksintö. En näe mitään pointtia siinä, että lähes kaikki suljetaan klo 14-18! Arg. Jos et pääse asioille aamupäivällä, joudut odottamaan iltaan asti. Turha haaveillakaan että kaiken voisi hoitaa koulusta tullessaan.

2. Tuijotus ja naureskelu. Olen maininnut aiemminkin, että tässä maassa tuijotetaan ja töllötetään aivan häpeilemättä. Mutta sen lisäksi nämä myös hymähtelevät ja naureskelevat itsekseen kunhan ovat ensin tuijottaneet! Siitä tulee pohjoismaalaiselle väkisinkin sellainen tunne, että sinulle nauretaan. En tiedä mitä ne oikeasti myhäilevät ja onko niillä kaikilla vain vilkas ja hauska mielikuvitus. Joka tapauksessa inhoan tuota tapaa, etenkin ahtaassa metrossa jossa et pääse edes piiloon.

3. Kassaneidit. Ne pirulaiset antavat aina vaihtorahan takaisin niin, että tunkevat samaan kasaan setelit, kolikot ja kuitin. Sitten yrität siinä seuraavan asiakkaan tunkiessa jo päällesi saada rahoja rahapussiin. Ärrrsyttävää. Miksi ne eivät voisi tehdä niin kuin Suomessa ja antaa ensin vaikka setelit ja kuitin ja sitten kolikot??

Yarr.

My personal Madrid-coke cup

Eilen tuntui ihan kuin olisin viettänyt synttäripäivän uudelleen. :) Illalla tänne saapuivat puolalaiset mimmit Estera, Patryzja ja suomalainen Ari. Tytöt toivat minulle lahjaksi erittäin kauniin mustahopean rannekorun, johon ihastuin heti. Awwww. Yllättävää kyllä kaikille maistui minun suomalaiset ruokani, vaikka makutottumukset ovat hyvin erilaisia etenkin Etelä-Amerikassa, josta puolet kämppiksistäni tulevat. Tosin tuskin maailmassa onkaan tonnaripastasalaatin voittanutta sapuskaa. ;) Myös kana-persikkasalaatti teki tosi hyvin kauppansa. Andrew ja Steven eivät tosin vain voi kuulemma yhdistää lihaa ja hedelmää ruokavaliossaan, joten he jakoivat salaatin eri osiin ja söivät ne eri aikaan... Weird.

Kun kaikki kuusi kämppäkaveriani saatiin paikalle, Steven yllättäen "vahingossa" sammutti valot. Sieltä ne marssivat sitten keittiöstä olkkariin "kakun" kanssa, joka oli iso croissantti tuikku päällään. :D Jotenkin osasin etukäteen epäilläkin, että jos nämä hommaavat minulle lahjan - se tulee liittymään kokikseen, sillä se on ehdottomasti tavaramerkkini täällä. Sainkin siis jättipullon limpparia ja "personal Mardid-coke cupin"! Ihana punainen muki, jossa on sydämiä ja Madrid-teksti. Aion juoda kokikseni tästä lähtien vain ja ainoastaan siitä. Ovat nämä kyllä hassuja!

Kun kaikki yksitoista henkeä oli saatu syötettyä (sattui muuten kreivin aikaan nämä kinkerit ja syömätarjoilut, muutamalla kämppiksellä ei ole tällä hetkellä rahaa ruokaan...) ja vieraani juotettua, lähdettiin Estin ja Patin kanssa keskustan Joy Eslava-yökerhoon. Ennen yhtä sisään pääsee ilmaiseksi opiskelijakortilla, mutta siihen ei sisälly drinkkejä. Jos et omista opiskelijakorttia, maksat sisään 15-20€ ja saat kaupan päälle juoman. Joy oli kyllä ihan tyylikäs paikka ja bileet ja DJ olivat mahtavat, mutta hintataso - aivan järkyttävä! Tilasin drinkin ja kaveri pyysi siitä 11€. :o En huolinut. Halvin mitä sait oli kympin kalja...joten ei sinne ainakaan juomaan kannata lähteä!

Yöllä seikkailin kotiin ja jälleen kerran joku onnenonkija tälläytyi mukaani. Näillä miehillä on ärsyttävän limainen tapa kiinnittyä kylkeen kuin takiainen ja hokea "I will make u happy. I will make u more happy than your boyfriend". Arg. Tänään olen siivoillut eilisen jälkiä ja Eunji ruokki minut jälleen kerran. Hän teki lounaaksi ruokaa ja herätti minutkin syömään. Aivan tautisen hyvää korealaista riisi-peruna-kasvispaistosta. :)

Tässä pari synttärikuvaa...




...ja uskomaton kykyni innostua lahjoista. :D


Ja lopuksi meidän jengi kaikki yhes koos - mi compañeros de piso. :) Vasemmalta oikealle: Eunji, Steven, Sole, Katja, Dani, minä ja Andrew.

Bailando

Tämä neiti väsäsi iltapäivällä kaksi tuntia salaatteja iltaa varten ja viisi nälkäistä kämppistä ehti jo vetää puolet tonnikala-makaronisalaatista. Suomi-ruoka rocks!

Andrew ja Steven jännittävät ihan kauheasti kun kylään on tulossa puolalaista naiskauneutta. :D He lähtivät treenaamaan mutta palaavat kyllä paikalle. Molemmat ihailevat nääs kaikkea skandinaavista ja naisiin liittyvää.

Bileet pystyyn siis! Katsotaan huomenna päästiinkö baariin asti tällä kertaa.

"Josefiiin, it´s not correct!"

Minä olin ennen ihminen, joka ahdistui vieraista. Minä olin ihminen, joka vannoi yksinasumisen nimeen eikä pahimmissa painajaisissaankaan nähnyt itseään asumassa solussa. Madridiin saapuessani asustelin kahden hengen hostellihuoneessa parin eri tytön kanssa ja toisessa hostellissa kokkasin ja jaoin olohuoneen kymmenien ihmisten kanssa. Yhteensä kolmen viikon ajan. Nyt asun seitsemän hengen kämpässä. And I love it! Kämppikseni ovat mitä ihanimpia ihmisiä ja tulen kotiin palattuani kaipaamaan heitä kaikkia ihan mielettömästi. Vaihto voi tehdä ja monesti tekeekin ihmeitä. Eikä tuossa ole murto-osaakaan siitä kuinka tämä vaihto on jo tähän mennessä muuttanut minua. Pohdin joskus aihetta lisää.

Andrew on keksinyt huippuhauskan jutun: Minä olen maito, hän on kahvi ja yhdessä me ollaan maitokahvi! Tadaa! Naurakaa nyt, tuo yksi nauraa tälle aina jutun muistaessaan. :D Juttu lähti ihomme väreistä eräänä päivänä, kun esittelin "ruskettuneita" käsivarsiani. Kaveri tälläsi viereen oman argentiinalaiskätensä, joka on jo ilman rusketustakin paljon tummempi kuin omani. "You are like milk, ehehehhe!".

Olen tainnutkin mainita monta kertaa kuinka viihdymme Eunjin kanssa kahden. Hassua meidän yhteiselossa on vain se, että tämä toinen huokailee jatkuvasti kun teen jotain "epäkorrektia". Kun kävelemme kadulla ja minä loikin äkkiä autojen välistä tien yli, Eunji kiljuu tien toisella puolella "Josefiiiin, it´s not correct!!". Tai kun ostan kaupassa vihanneksia ja hedelmiä laittamatta niitä pusseihin, Eunji kävelee perässäni ja kerää ostokseni pikkuisiin pusseihin - "Josefin, they are not clean". Tai kun syön omenan pesemättä tai kuorimatta sitä - "Josefin, please don´t!". Tai kun hukkaan avaimeni ja sateenvarjoni ja kaiken irtaimen jonka vain saatan kadottaa "Josefin, how can you loose everything??".

Täten Eunji julisti eräänä päivänä, että jonkun pitäisi katsoa aina perääni. Minä totesin ettei suinkaan, olen tottunut elämään näin ja pärjään ihan hyvin. :) Yritin opettaa häntäkin rentoutumaan pikkuisen, mutta en onnistunut. Niimpä me edelleen matkalla puistoon väitellään siitä riittääkö aurinkorasva suojakertoimella 10 minulle tai voinko luikkia kadun yli juuri ennenkuin vihreä vaihtuu. Olen sanonut Eunjille monesti, ettei turhaan stressaa minun huithapeliudestani - kunhan tulee toimeen sen kanssa. Ja tottakai minä yritän opetella ihmisten tavoille parhaani mukaan.

Tässähän tuli jo niin mahdottomasti asiaa. Kävin tänään kaupasta valtaisan kasan salaattitarpeita ja juomaa huomisia synttärijuhlia varten ja koko komeus maksoi 19€. Siinä on viinat mukana. Miettikääs mikä hintataso täällä on...ei paljon innosta palata Suomen ruokakauppojen hyllyjen väliin laskemaan olisiko tänään varaa syödä makaronia vaiko tonnikalaa!

¡Feliz cumpleaños!.....

Mulla on varmasti maailman parhaat kämppikset! :) Tämä syntymäpäivä on ollut jo tähän mennessä yksi elämäni hauskimmista ja parhaista. Heti aamulla törmäsin eteiseen ripustettuun valtavaan banderolliin, joka julisti "¡Feliz cumpleaños Josefina!". Tämän jälkeen minulle laulettiin niin espanjaksi, englanniksi, koreaksi, saksaksi, venäjäksi kuin mandariini- ja kantoninkiinaksi (kiina by Steven&Andrew). :D Näiden lyhyiden aamukekkereiden jälkeen jouduin poistumaan kouluun, mutta sielläkin odotti iloinen ja takuulla paras synttäriyllätys: iltapäivän tunti oli peruttu. ;)

Seikkailin iltapäivän kaupungilla ja törmäsin mm. Carrefourin kassaneitiin, joka lausui tyylikkäästi "olka hyva" nähdessään suomalaisen ajokorttini! Täällä siis joutuu näyttämään aina henkkarit maksaessaan kortilla. Mutta tämä oli tosiaan vasta toinen paikallinen täällä, joka puhui edes hitusen suomea. Kävin myös ihan vain kirjakaipuussani katselemassa espanjalaista kirjakauppaa ja kaikkia satoja opuksia...jotka olivat kaikki espanjaksi. Mikä pettymys! Mutta ei sekään mitään.

Illan suussa palasin kotiin ja täällä minua odotti Eunji ja korealainen synttäriruoka! Voi ihanuus :) Jatkoin syömäpuikkotreenejäni (alan olla jo aika pro!) riisin, erittäin tulisen korealaisen kanakastikkeen ja merilevän parissa. Kyllä, merilevän. Koreassa syödään syntymäpäivänä merileväkeittoa, joten Eunji tarjoili myös minulle tätä herkkua. Täytyy sanoa, että ei se ole pahaa mutta saisi jonkun aikaa maistella että se alkaisi maistua hyvälle. Mutta tulipahan kokeiltua. Kysyin voimmeko tehdä joku päivä korealaista sushia, koska siinä käytetään raa´an kalan sijaan kasviksia. Kiitos nam.

Nyt minun pitäisi oikeastaan lukea huomiseen espanjan kielioppikokeeseen, mutta kuulen noiden hössöttävän jotain tuolla...ne eivät vieläkään muista, että ymmärrän jo suurimman osan siitä mitä he juttelevat. Steven kyselee Eunjilta tykkäisikö Josefina enemmän juusto- vai suklaakakusta. Tekisi mieli käydä sanomassa, että suklaata kiitos, mutta taidan antaa heille yllättämisen ilon jos tässä on vielä kakkuakin tiedossa. :)

Eli todellakin aivan huippuja kämppiksiä! Yleensä jos synttäri sattuu arkipäiväksi tulee vain oltua itsekseen eikä sen kummemmin mietittyä koko hommaa. Nyt sitä ei voi olla miettimättä, kun kuusi ihmistä on innoissaan siitä että seitsemäs vanhenee. Olen muuten toiseksi nuorin täällä, vain Dani on minua pari kuukautta nuorempi.

Huomenna täytynee palata siihen, miksi Eunji kokee että jonkun pitäisi aina katsoa perääni. :D

Lemmikkikauppaa á la España

Huh hellettä, täällä paistuu! Ja kaupunki alkaa täyttyä turisteista...se on ihan jees, mutta ei silloin kun itse elät ihan tavallista arkea ja joka paikka alkaa olla täynnä turisteja. Sunnuntaisin minä käyn normaalisti keskustan isossa ruokakaupassa, mutta nyt minun täytynee vaihtaa päivää sillä tuhat turistia on myös silloin ostoksilla ja parveilee kaduilla.

Tänään oli aika tavallinen koulupäivä, keskustelua huumeista ja lisää tappouhkauksia. Ruben on kai siis toipunut jo menetyksestään. Huomautin hänelle ettei opettajan liene normaalisti sopivaa uhkailla jatkuvasti oppilastaan, johon Ruben vastasi "Do I look like normal teacher?" No eihän hän näytä eikä ole. Tylsää sillä olisi ilman minua. :D

Tänään kävin eläinkaupassa hakemassa rakkaille kissavintiöilleni pienet tuliaiset Suomi-lomaa varten ja muistin taas miksi en käy Espanjassa lemmikkiliikkeissä...täällä myydään koiran- ja kissanpentuja terraarioista. :( Niin pieniä kissanpentuja terraariossa, etteivät ne osanneet vielä edes oikein kävellä. Minun sydäntäni raastaa tuollainen! Teki mieli soittaa heti johonkin ja tehdä ilmoitus, mutta se on kai ihan laillista ja normaalia eläinkauppaa täällä. Terraarioissa on myös niin pieniä koiranpentuja, että ne vain huojuvat ja yrittävät järsiä sanomalehtipaperia, joka onkin niiden ainoa sisustuselementti. Voi itku. Ja tuskin tarvitsee edes kertoa, ettei siisteys ole numero uno näissä liikkeissä.

Mutta on tässä päivässä hyvääkin - synttäribilesuunnitelmani kehittyy ja saan lisää vieraita koulustani. :) Harmi ettei tänne kovin paljon voi porukkaa kutsua, eikä Andrew tykkää yhtään bileistä. Lauantaina hän ei ollut kotona, eikä voinut niin ollen valittaa, mutta torstaina hän on paikalla. Onneksi Steven on pomo ja sanoi, että tottakai voin pitää synttärit kotona. Ainiin, myös Katjan äiti on tulossa torstaina meille. :D Hups.

Minulla on myös uusi harrastus: treenaan Eunjin ohjeilla puikoilla syömistä. Se on ihan huippuhauska tapa syödä! Kannattaa testata, tulee takuulla syötyä hitaammin ja maltillisemmin kuin haarukalla lappamalla.

Reilun tunnin päästä pääsen vihdoin salille ja spinniin! Tätä on odotettu kuin hullu puuroa. Polveni on saanut pari sotavammaa, muttei onneksi ole enää kovin kipeä. Minä nimittäin putosin sängystä, tai pikemminkin ehkä patjaltani ja kolhin itseni puiseen säleikköön joka on patjani alla! Tämä on niitä äksidenttejä joita voi kai sattua vaan minulle... :D Tässä kuva toisen puolen ruhjeista, toinen puoli on niin musta etten viitsi edes näyttää.

Fiesta

Hyvät kekkerithän niistä saatiinkiin lopulta. Vieraita oli Katjan saksalainen, mutta tällä hetkellä Madridissa asuva työkaveri ja hänen puolalainen tyttöystävänsä; latvialainen tyttö, joka oli aikanaan Katjan kanssa täällä au pairina ja joka sitten lopulta löysi täältä perulaisen miehekkeen itselleen. Tuo perulainen poikaystävä oli myös siis eilen täällä ja innostuin heti kun kuulin hänen oleva plastiikkakirurgi! Kelpaisi pari muokkausoperaatiota. ;) Tosin naamaani hän ei kuulema suostuisi koskemaan, käski pitää tämän nenän, suun ja silmät. :D

Syötävää oli vähän jokaisesta maasta, kun puoliksi venäläinen ja puoliksi saksalainen Katja tarjoili ensin Borsch-keittoa (joka oli muuten tosi eksoottista näille muille) ja sitten saksalaista rucola/parmesan/mansikka-salaattia. Tämä oli taas sangen eksoottista minulle! Lisäksi Daniel teki kolumbialaisia juttuja, joiden nimeä en tietenkään muista...idea oli muussata iso kasa banaaneja ja tehdä niistä litteä "taikina", josta muotoillaan lettuja jotka uppopaistetaan rasvassa. Tällöin banaanista häviää sen makeus, ja rapen letun päälle laitetaan tomaatti/sipulisalsaa ja suolaa. Ihan mielettömän buenoa. Kuulema tosi yleinen sapuska Etelä-Amerikassa.

Viiniä, olutta ja ties mitä oli tarjolla vaikka kuinka mutta ihme kyllä suomalainen ei näyttänyt miten meillä juodaan. Huomasin jopa muiden päihtyvän ja katselin vain sivusta. Hah! Stevenin kanssa pidettiin selvää lippua korkealla - vellokset kun eivät arvatenkaan koske alkoholiin. Tosin nukkumaan oli hieman hankala päästä, kun olohuoneessa soitettiin kitaraa ja laulettiin aamukuuteen asti...

Ensi viikolla sitten minun synttäribileeni! Helppoa kun ei tarvi kutsua kuin pari ulkopuolista vierasta ja kämppikset, niin meillä on jo kymmenenhengen kinkerit pystyssä. :) Ja tietysti maailman parhaat salaatit á la Josca. ;)

Ja btw, mulla on viimein Spotify. <3 Siitä saa vuosisadan naurut aina kun espanjankieliset mainokset pyörähtävät käyntiin.

Ei ihan suomalaiset bileet

Odottelen tässä illan bileitä alkavaksi. Perisuomalaiseen tyyliin minulla oli aikeissa vetää kunnon lärvit, kunnes tulin kysäisseeksi mikäs on muuten illan alkoholisuunnitelma. Onneksi kysyin. Idea olikin syödä...ja juoda vähän vaan siinä ohella. Damn. Melko tylsää mutta kovin eurooppalaista. Järin parin litran siideripullon kauppaan ja aloin suunnitella huomiselle salikeikkaa. Tatska sietänee jo hikoilua.

Tänään olin taas hela dagenin puistossa ottamassa aurinkoa. En uskonut kerralla, joten olen nyt entistä punaisempi! Uskon sitkeästi että tämä jatkuva polte ihollani kääntyy vielä voitoksi ja muuttuu lopulta upeaksi rusketukseksi. Tänään mukanani oli Eunji ja oli kyllä taas tosi kivaa sen tytön kanssa. Minulle selvisi että hän onkin itse asiassa minua vuoden vanhempi ja ollut nuoruudessaan hyvin samanlainen kuin minäkin. Ja kuten minä olen osittain vieläkin. :D Me ollaan hyvin erilaisia, sillä hän on mm. aiemmin opiskellut insinööreilyä yliopistossa ja on todella tarkka ja järjestyksellinen ihminen. Minä sen sijaan olen huithapeli unohtelija ja en tosiaan niin kovin tarkka....mutta nämä erot lähinnä huvittavat.

Päivän Veljes-tarina olkoon tänään se, kun Andrew selitti eilen minulle keittiössä ihan tosissaan että hän varoo aina jos jollakin on haarukka tai veitsi kädessä. Por que?? No tietysti siksi että ne ovat "weapons" ja "u can hurt me with those". Really, ettäkö minä onnistuisin satuttamaan kung fu-mestaria haarukalla? Kaikkea sitä kuulee. Itse kiinalainen lähti tänään rannikolle opettamaan kung fua, mutta toinen vellos jäi hauskuuttamaan meitä.

Ja ainiin, korjattakoon eräs virhe: täällä todellakin kierrätetään. En vain tiennyt sitä tähän mennessä, koska minulla oli eteisessä oma pieni jätteenkäsittelylaitos nimeltä Eunji. Löysin hänet eräänä päivänä penkomassa roskapussiani ja hän kuiskasi varovaisesti, että toki jos vaan mitenkään viitsin, voin myös itse lajitella jätteeni... No enhän minä tiennyt!! Vähänkö nolotti.

Okke, bileet pystyyn. Meitä ei ihan mielettömästi nappaa Eunjin kanssa ja aiotaan livistää siinä vaiheessa kun viini loppuu. Hysssss.

Pieni punainen auringonottaja

Mikähän kumma siinä on, että aina pitää polttaa ihonsa ennen kuin uskoo että kyllä se aurinko tarttuu ja ruskettaa vähemmälläkin? Tänään pakkasin lehdet, kirjan ja kokista messiin ja hipsin ihanaan Retiro-puistoon nauttimaan auringosta. Istuskelin nelisen tuntia puistossa veden äärellä ja lopputuloksena on hyvin laikukas iho. Minun pitää suojella tuoretta tatuointia paisteelta, joten hölväsin siihen vähän väliä lasten aurinkorasvaa suojakertoimella 50... Ei vaan tullut mieleen, että rasvan alla oleva iho jää vitivalkoiseksi ja iho ympärillä palaa kirkkaanpunaiseksi! Nice. Pitää huomenna lähteä korjailemaan rusketusta. Onneksi käsivarret ja etumus sai sentään ihan kivan värin.

Tutustuin myös espanjalaiseen pappaan, kun tämä lyöttäytyi seuraani. Opin taas kummasti lisää kieltä kun juttelin hänen kanssaan. Yhtäkkiä pappa alkoi vilkuilla ympärilleen ja kuiskasi korvaani, että hän vie minut Pariisiin ja vihille, jos suostun kosintaan. Väitti olevansa myös varakas ja suhisi päälle, ettei saa kertoa kenellekään. Jotenkin mua ei nyt vaan kuitenkaan napannut joko mahdollisesti vanhuudenhöpsö tai oikeasti iäkäs ja miljonääri rakastaja. :D

Ja mitäpä olisi enää blogiteksti ilman meidän identtisiä hermanoksia?? No ei mitään, sitähän minäkin. Ennen meillä oli vain yksi omituinen Andrew - nyt meillä on kaksi omituista Andrewta. Vellokset tekevät lähes kaiken yhdessä: juoksevat peräkkäin lenkin, saapuvat peräkkäin kotiin, tulevat yhdessä keittiöön, kaivavat terveystonkat ja lappavat kippoihin erikoisia jauhojaan (ei kuulemma proteiinia vaan luonnonmukaista ja itsetehtyä). Sitten he menevät olohuoneeseen, puhuvat samalla äänellä ja kuuntelevat samaa musiikkia. Pian he alkavat treenata miekkojen kanssa ja huitovat joka suuntaan. Se on kyllä tyylikkään näköistä kuin kaksoisolennot seisovat vierekkäin ja tuijottavat peiliin!

Olen löytänyt lisää eroavaisuuksia, joiden avulla erotan heidät. Stevenillä on hieman vaaleampi tukka ja hän on veljeään pari senttiä lyhyempi. Steven ei myöskään haise läheskään yhtä pahalle kuin tämä toinen ruusukaali-vellos!

Huomenna meillä on täällä kämpillä International fiesta, kun Katja järjestää työkavereilleen kekkerit ja meidät kämppikset on tietty kutsuttu messiin. Vaikea se olisikin olla osallistumatta näin pienessä asunnossa. Ei, odotan ihan mielenkiinnolla. :)

Tänään voisin ostaa yhden lentolipun

Kaikki uudet lukijat ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta olen huomannut että mitä enemmän saan palautetta ja kuulen uusien ja uusien ihmisten sukulaisista tuntemattomiin lukevan blogiani - sitä enemmän alan kaunistella ja kirjoittaa tarinaa muita varten. Joten tänään puhun hetken totuuden nimissä.

Mulla on usein täällä ihkuihanassa Madridissa huonoja päiviä, vähintään yhtä usein kuin kotona Suomessa. Minua vituttaa silloin tällöin, raha tekee tiukkaa, koulu on rankkaa ja ikävöin kotia ja kissojani. Monesti ahdistaa eikä ole ketään kelle kertoa siitä. Olen toisinaan kovin yksinäinen ja toisinaan en taas tahdo seuraa, vaikka sitä tyrkytetään liikaa. Niih, että ei se vaihto aina oo niin herkkua. Tänään esimerkiksi on paha päivä. Olen puhunut.

Sitten muihin aiheisiin, alan nimittäin hiljalleen erottaa vellokset toisistaan. Tai pikemminkin ehkä tunnistan Andrewn hänet nähdessäni, sillä hänen vaatetukseensa ja ääneensä olen tutustunut paremmin näiden kuukausien aikana. Joten kun en tunnista kumpi veljes on kyseessä, on se useimmiten Steven jota en vielä tunne niin hyvin. Konsti se on tämäkin. Kyllä minä edelleen aina varmistan kumpi on kumpi, etten höpsi ihan väärälle hepulle.

Enkä olisi enää ollenkaan niin varma, että Steven olisi jotenkin tavallisempi kuin meidän kiinalainen...eilen keittiöön ilmestyi valtava tehosekoitin ja sen perässä Steven. Katselin hetken kun kaveri hääri laitteen kimpussa ja kysäisin sitten mistäs me sellainen vekotin saatiin. Vastaus kuului, että joskus hänestä vain tuntuu että on hyvä aikaa ostaa jotain tiettyä. "And now I felt it´s a perfect time to buy a blender." :D Selvähän se. Pitääkin muistaa tämä Suomessa kun mieleni alkaa tehdä taulutelkkaria tai uutta pesukonetta.

Ja koska näistä kaksosista ei ilmeisesti saa koskaan tarpeekseen, aion katsoa vielä yhden heidän leffansa tässä.

Öööh, which one u are??

Linjoilla jälleen! Semana Santa hujahti ohitse ja nyt poden loman jälkeistä lorvikatarria. :( Viikonlopun aikana ehti taas tapahtua vaikka ja mitä. Aloitetaan siis jostain.

Vieras saapui perjantai-iltana ja lauantaina oli vuorossa perinteistä shoppailua Madridin tsiljoonissa liikkeissä. Sunnuntaina Plaza Mayor täyttyi ihmisistä, sillä pääsiäiskulkue starttasi sieltä. Harmikseni en nähnyt Ku Klux Klaanilaisen näköisiä tötteröpäitä, vaan pelkkiä valkoisiin pukeutuneita ihmisiä marssimassa ja paukuttamassa isoja rumpuja. Meteli oli kyllä mahtava! Ja tosin minähän en nähnyt oikeastaan mitään näillä kaikilla 160 senttimetrilläni ihmismassojen yli...todistin vain kuvista ja äänistä, että siellä se kulkue menee. Ketään ei ristiinnaulittu eikä ruoskittu. Damn. Ehdin myös polttaa ihoni auringossa, alkaa olla sen verran lämmintä.

Maanantaina pääsin jo toista kertaa Madrid Zoohon katsomaan pieniä pinguja, apinoita ja mangusteja. :) Ihana sää ja eläintarha - en keksi parempaa! Todistimme myös kuinka Espanjassa lehden voi huoletta lukea kaupassa ilman että myyjä sanoo mitään. Mitäs sitä turhaan kirjastoon saati sitten ostamaan lehteä, jos se kerran voi lukea ilmaiseksi kaupassa! Eikä edes mitenkään vähäeleisesti, vaan ihan pokkana selaamalla lehteä tunnin hyllyjen vieressä...

Tiistaina sain maailman ihanimman etukäteissynttärilahjan - kauan odotetun kissatatuoinnin selkääni. :) Siitä tuli vielä parempi kuin osasin toivoakaan! Ja myönnän - se todella sattui. Aivan kuin olisi vedetty ihoa rikki veitsellä. Onneksi kuvan tekemiseen meni vain alle tunti, huh. Lataisin mieluusti kuvan tännekin, mutta en halua uniikkia designtatskaani ihan kaikkien netinkäyttäjien saataville. ;)

Eilen meidän yksi asukki, Steven, palasi Kiinasta kotiin. Andrew on ollut jo pari päivää Barcelonassa tekemässä kuvauksia ja eilen kun tismalleen samannäköinen kaveri asteli ovesta, en tiennyt onko kyseessä Steven vai Andrew. Minun oli pakko kysyä! He näyttävät täysin samalta, en löydä silmämääräisesti mitään tuntomerkkiä jonka avulla heidät voisi erottaa toisistaan. He kuulostavat aivan samalta, äänen tai puhetavan perusteella heitä ei pysty erottamaan. He käyttäytyvät, hymyilevät ja jopa hassuttelevat ihan prikulleen samoin. :o Tänä aamuna oli edelleen pakko kysyä kumman kanssa puhun. En ole koskaan tuntenut identtisiä kaksosia. :D Luulen että tästä saadaan vielä paljon väärinkäsityksiä ja hauskuutta. Tosin olen kuullut, että Steven ei ole ihan yhtä höpsö kuin veljensä.

Nyt pitäisi taas asennoitua kouluun. Ihan kuin tekisi mielikin...Salille pääsen vasta muutaman päivä päästä, kunhan tuo kuva rauhoittuu ja kestää hikoilua. Säät ovat uskomattoman kauniit onneksi! Hyvää kevättä Suomeenkin. :)

Uutiskatsaus

Hyviä uutisia: olen tehnyt jo seitsemän esseestä ja enää tarvitsee viimeistellä niistä muutama. Jumaliste miten napakka opiskelija minusta on leivottu täällä. Kyllä sujuu amk Suomessa helposti tämän jälkeen!

Huonoja uutisia: Andrew ihastui uuniin. Hän aikoo tästä lähtien käyttää sitä ruokansa valmistamiseen. Tämä tarkoittaa päivittäistä palovaaraa ja likaista peltiä. Hänhän ei tunnetusti pese astioitaan ikinä. No joskus sunnuntaisin. Mutta meidän on siis turha tästä lähtien edes haaveilla uunin käytöstä, sillä se on täynnä kalaa ja ruusukaaleja ja jotain omituisia lieroja...voih.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. :) Olen kyllä niin kiitollinen, että pääsin jo helmikuussa kauas Suomen talvesta. Rakastan kotimaatani, mutta todellakin vihaan jäätävää pakkasta ja metrien kinoksia. Voisin asua Suomessa kesän ja syksyn ja karata sitten aina lämpöiseen. :D Pitänee ensin vähän opiskella, että on joskus sitten varaa näihin suunnitelmiin.

Pääsiäismuna on jo syöty. Ham. Voitti muuten tavan yllätysmunat, sillä tämän sisällä oli rihkamarojun sijasta vielä toinen pikkuinen suklaamuna! Samalla kärsin vieroitusoireita, kun sali on kiinni jo toista päivää. Arg.

Mustekalan jos söisin

Jaahas, ei ehditty edes varsinaisiin pääsiäispyhiin asti kun nämä päättivät mielivaltaisesti sulkea suurimman osan kaupoista. Jo pelkästään siesta saa minut usein kiehumaan (mitä järkeä lyödä joka paikka seis parhaaseen aikaan 14-18??), mutta nämä näiden "omat vapaapäivät" ovat rrrrraivostuttavia. Yarrr.

No en minä oikeasti ihan kovasti kiehu, sillä maassa maan tavalla. Sitä muistuttelen itselleni aina, kun unohdan siestan ja yritän kauppaan koulusta tullessani. Mutta en tosiaan tiennyt että jo tänään aloitetaan pyhät. Onneksi keskustan iso El Corte Ingles on aina auki (tosin siitäkään ei ole varmuutta oikeina pyhinä :D).

Tänään etsin ensimmäistä kertaa kaupasta juuri tiettyjä tarvikkeita. Tähän mennessä olen syönyt oikeastaan sitä mitä olen kaupan hyllyiltä sattunut löytämään. Huomasinkin että operaatio suolakurkkujen ja sitruunapippurin metsästys osoittautui erittäin vaativaksi ja osin mahdottomaksi, sillä jälkimmäistä ei yksinkertaisesti ollut tarjolla kaupungin parhaassa ruokakaupassa. Suolakurkut löytyivät lopulta tuoretiskiltä vaellettuani ensin koko kaupan ympäri. En tiedä eikö täällä sitten ole tapana vetää suolakurkkuja niinkuin meillä Suomessa, mutta ainakin tarjonta oli kovin pieni. Itse kurkutkin ovat pikkiriikkisiä, mutta toivottavasti hyviä.

Tulin myös ajatelleeksi kuinka ruokailutottumukset muuttuvat vieraassa kulttuurissa ihan huomaamatta. Et voi yksinkertaisesti syödä täysin samoin kuin kotona, sillä kaikkea ei löydy uuden maan kaupoista. Täällä ihmiset ovat esimerkiksi tottuneet kokkaamaan tuoretta mustekalaa lonkeroineen päivineen ihan arkiruoaksi, kun meillä se taas kuuluu lähinnä huoltsikan uppopaistettuihin renkaisiin tai sitten hienoon ravintolaan fileeksi. Suomessa opiskelijan on edullista mussuttaa tonnikalaa, mutta Espanjassa tonnikala on melko kallista ja sanalla sanoen erilaista. Minä syön täällä useimmiten pastaa con paprika tai salaattia con kananmuna. Ja jugurttia ja saksalaista tummaa leipää.

Ja tietenkin Pepsi Lightia. Myönnän - olen repsahtanut taas juomaan. Enkä edes pienesti vaan aivan kamalasti! Espanjassa kahden litran pullo Pepsi lightia maksaa euron ja paikallisia kevyt kokiksia saa saman verran 44 sentillä. Eihän tällaisesta yhtälöstä voi seurata muuta kuin että imen pullon päivässä. Kuin sieni. Ja kämppikset ovat ymmällään kahjusta suomalaisesta, joka tuntuu elävän limsalla. Tänään Andrew ehdotti että Dani voisi ottaa minusta kuvia pulloni kanssa. :D Dani muuten kerran kysyi minulta, että juovatko suomalaiset niin paljon kokista koska meillä ei ole hedelmiä. Sain selittää että a) minä en ole kaikki suomalaiset, eikä suurin osa ihmisistä takuulla juo näin paljon b) meillä todellakin ON hedelmiä! Niitä tuodaan mm. Espanjasta. Kaikkea meidän pohjoisesta maasta ja luulaankin...

Tällä viikolla (eli muka-lomalla) olen paahtanut jo 6 esseetä, vielä pari kesken ja sitten pääsen vihdoinkin oikeasti lomailemaan! Huomenna tulee myös odotettu vieras Suomesta, joten olen blogitauolla muutaman päivän.

Feliz Semana Santa! :)