Turisti sydän Madrid (kuveja)

Tällainen turha sunnuntai-illan postaus vielä.
Espanjan läksyni ovat tästä lähtien aina oikein. Tappelin niiden kanssa tunnin ennen kuin hitaat aivosoluni tavoittivat ajatuksen: minähän asun kolumbialaisen pojan kanssa jolla on sekä täydellinen englanti että espanja! Ei muuta kun tarkistuttamaan! Loistavaa, opin myös koko ajan lisää kun kuuntelen mitä nuo höpisevät (ja laulavat..) tuolla olohuoneessa. Espanjan sanavarastoni alkaa olla kattava, mutta keskustelua sillä on vielä vaikea rakentaa.



Tuossa yläpuolella on kuva ruotsalaissyntyisestä Ikeastamme, joka on onnistuneesti levittäytynyt ympäri maailmaa. Helsingin Ikeat ovat suuria, mutta Madridin oli vielä suurempi. Sinne voisi kadota loppuiäkseen jos erehtyy pois kulkuviivalta. Tuon pytingin vieressä on iso ja ihana ostoskeskus La Gavia, johon en eilen päässyt kunnolla penkomaan mukanani olleen tytön vuoksi. Tai siis en kehdannut mennä enää hypelöimään mitään ostettavaa sen jälkeen kun tyttö kauhistui 47 euron loppusummaa Ikeassa...Kävin tänään heittämässä tunnin turhan reissun vain huomatakseni ettei ostosparatiisi ole sunnuntaisin auki. Nice. Yritän uudestaan huomenna.

Olin tänään myös ihka oikea turisti ja menin turistikauppaan! Ne ovat pieniä ja söpöjä, niitä on joka puolella ja useimmiten niissä myydään kaikkea Madrid-roinaa tuhkakupeista esiliinoihin. Tänään metrotunnelissa löysin yhdestä sellaisesta oikein suloisen jääkaappimagneetin ja ostin sen vaikka se olikin ihan liian turistimainen. Keräilen kotona tärkeitä ja merkityksellisiä magneetteja jääkaappini oveen ja se pääsee kunniapaikalle. Lisäksi mukaani tarttui todella kätevä ja minun näköinen avaimenperä, jonka sisään avaimet voi tunkea ja jota en pysty hukkaamaan niin helposti.




Minulle muuten selvisi miksi meillä ei ole mikroa. Tämän asunnon omistaa kaksi veljestä, toinen heistä on tällä hetkellä Kiinassa teillä tuntemattomilla (häneltä tämän huoneen alunperin vuokrasin) ja toinen täällä. En tiedä heistä oikeastaan mitään, mutta he näyttävät brasilialaisilta ja puhuvat vähän englantia. Tämä täällä asuva vellos on hieman erikoinen... Syö ruoaksi neljä soijajugurttia eikä halua mikroa, sillä "mircowave are not natural, it destroys the food". Ookei. Mutta aamupäivällä nautittu olut ei ole luonnon tasapainolle pahaksi? :D Tämä kaveri ei myöskään työskentele eikä opiskele, mutta on käsittääkseni kung fu-opettaja. Että tervetuloa vaan kaikki murtovarkaat meille!

Ei mulla mitään asiaa ollut. Kuhan välttelen englanninkielisen esseen tekoa...äh.

Aurinkoa ja asumista

Tänään on ensimmäinen päivä kun heräsin auringonpaisteeseen ja ulkona saattoi liikkua ilman takkia ja melkein jo käteeni kiinnikasvanutta sateenvarjoa! Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kipusi yli viidentoista. Heti huomenna tänne varmaan saapuu yllättävä lumimyrksky tai uusi jääkausi, mutta tänään sain nauttia hetken ja tuntea ihan oikeasti olevani Espanjassa. Paikalliset ovat sanoneet että tämä on ollut täällä epänormaalin kylmä talvi...niinpä tietysti, sen ainoan kerran kun minä täällä asun.

Voisin kertoa muutaman yksityiskohdan uudesta kodistani, jotta saatte jonkinlaisen käsityksen siitä miten täällä asutaan ja eletään. Ensimmäinen seikka on tietenkin se, ettei yhdessäkään ovessa ole lukkoa. Et voi lukita omaa huonettasi etkä myöskään vessan ovea. Vessa on vapaa silloin kun ovi on auki ja varattu kun ovi on kiinni. Simppeliä. Mikroa ei ole, joten ruokaa ei kannata tehdä paljon tai joudut lämmittämään sitä myöhemmin hellalla. Ja hellahan toimii ihkuihanalla kaasulla, jota pelkään henkeni edestä! Kaasuhana väännetään auki, sytkärillä vain "fum" ja pääset kokkaamaan. Jaiks.

Suomessa ensimmäisenä ennen muuttoa tehdään vuokrasopimus, täällä sitä ei usein tehdä koskaan. Minä esimerkiksi en tehnyt kirjallista sopimusta, koska en maksanut mitään takuita. Jos takuut maksaa, kannattaa siitä ehdottomasti olla mustaa valkoisella tai rahoja ei näe enää koskaan. Ja sitten on ne portaat, ne kuuluisat rappuset tänne yläilmoihin...ne ovat järkyttävät.

Ensimmäisessä kerroksessa olet vielä täydessä vedossa ja tartut haasteeseen. Toisessa vauhti pysyy edelleen, kunnes se alkaa pikkuhiljaa hidastua matkalla kolmanteen kerrokseen. Takareisiä nipistelee mutta tiedät olevasi jo puolessa välissä, joten yrität sisukkaasti neljännelle tasanteelle. Siellä olet jo aivan poikki, yrität vetää ilmaa keuhkoihin läähätyksen lomassa ja katsot epätoivoisena viidenteen kerrokseen kohti kattoa. Tässä vaiheessa jäljellä ovat enää ns. hirviöportaat, tuplakorkeat askelmat kohti kattohuoneita. Ne harpottuasi tunnet itsesi kuitenkin voittajaksi - selvisit taas kerran kotiin asti!

Tässä näkymä viidenneltä tasanteelta alas.



Ja tässä pahin vihollisesi - hirviöportaat.

Buena suerte a un nuevo hogar!

Eilinen ilta oli sanalla sanoen värikäs, kun meitä kokoontui yksi ruokasalillinen hostellivieraita maailman joka kolkasta nautiskelemaan alkoholia sangen sivistymättömästi. Yksi suomalainen, yksi intialainen, yksi new yorkilainen, pari portugalilaista, ranskalaista ja kolumbialainen ja ties mikä mandariinikiinalainen. Ja vielä iso joukko espanjalaisia kaupan päälle. Jostain kumman syystä kaikilla on muuten sellainen käsitys että me pohjoismaalaiset vedämme vodkaa kuin pienet sienet. Emmää ainakaan. Juotiin, syötiin, tutustuttiin ja kivaa oli! Niin kivaa, että meidät heitettiin yöllä yhden aikaa ulos kadulle ja paikalle kutsuttiin ihan poliisikin turvaamaan tätä vaarallista tilannetta. :D

Aamulla siivoojan moppi antoi kipakan herätyksen ja minut viskattiin ulos hostellihuoneestanikin. Ei muuta kuin toisen kerroksen olohuoneeseen nukkumaan kodittomana, sillä en aikonut maksaa enää tästä yöstä. Hostellin henkilökunnalle kyllä kiitoksia, kun sain maata lahnana olohuoneessa vaikka olin jo kirjautunut ulos. Yhden aikaan olin sopinut treffit tänne asunnolleni, mutta hämmästyksekseni täällä olikin minua vastassa kaksi tyttöä jotka eivät kummatkaan tienneet tulostani saati sitten puhuneet kahta sanaa enempää englantia. Kun paikalle saatiin tulkki, minulle selvisi etten muutakaan huoneeseen jonka alunperin vuokrasin, mutta ei se mitään sillä tämä toinen on paaaaljon siistimpi.

Olin suunnitellut tälle kauan odotetulle muuttopäivälle rentouttavaa Ikean reissua. Yksin. Tämän asunnon asukkaat olivat kuitenkin sitä mieltä, että olisi vallan kamalaa laittaa minut ypöyksin shoppausreissulle ja toinen tytöistä lähti mukaani. Se siitä rentouttavasta reissusta, kun mukana on joku jonka kanssa sinulla ei ole yhteistä kieltä...ja joku jonka mielestä viiden euron roskakorikin on liian kallis. Huoh. Löysin kuitenkin kaiken tarvitsemani ja vähän ylimääräistäkin. :) Minun piti ostaa omat petivaatteet, mutta päätin omaksi ilokseni ostaa myös omat pinkit lakanat ja valkean maton jotta huone tuntuisi kodikkaammalta. Tämä oli korealaisen tytön mielestä kamalaa tuhlausta, mutta sain kaiken lakanoista petivaatteisiin astioihin ja peiliin alle viidelläkympillä.

Nyt yritän kuumeisesti kotiutua. Rappuset meinaavat tehdä reisistäni muussia ja tervaiset keuhkoni hinkuvat läkähtymäisillään kun kipitän portaikossa, käytävillä haisee märkä koira, asunto on kylmä kuin iglu (kirjoitan sormikkaat kädessä) ja viiden ihmisen melu on kohtuullisen kova yhteen kämppään - mutta tämä on koti. Nyt loppui kiertolaiselämä. Voin pestä jopa pyykkiäkin viimein! Nämä ihmiset ovat siistejä, siivousvuorot on jaettu ja jokaisella on oma pieni hylly jääkaapissa ja kuivaruokakaapissa. Ainoa vaikeus on heidän tapansa säästää sähköä ja sammuttaa valo aina jos he poistuvat pariksikin minuutiksi huoneesta. Lupasin tietenkin opetella tämän tavan, vaikken näe siinä juurikaan säästöä jos valoja sytytellään ja sammutellaan minuutin välein...

Tältä huone näytti tänne tullessani.



Ja nyt se näyttää ihan Joscalta jo. :) Ja kyllä, sänky on vain paksu patja lattialla.



Tässä huoneeni korkein kohta ja muutama hassu kalusteeni. Tuo pikkuinen mattoni oli näistä tosi hupsu, he kun eivät käytä mattoja lattioilla. Minä kuitenkin halusin siihen jotain.

Maassa maan tavalla

Tutustuin tanaan toiseen erakkoon. Tiemme kohtasivat koulun bussipysakilla, kun me molemmat seisoimme yksin ja venttailimme bussia jonka aikataulut vain luoja tietaa. Meksikolainen Cristofer on melko samanlainen kuin minakin, viihtyy paljon yksin ja joutuu sitten olemaankin paljon yksin. Harrastamme molemmat myos uintia. Ehka se on joku erakoitten juttu? Tieda hanta. Mukava heppu.

Olen huomannut taas yhden seikan, johon kiinnitin itse asiassa huomiota heti alkuun kun tulin Madridiin. Joka puolella on sokeita. Paljon valkoisia keppeja jotka kokeilevat jalkaasi ja siirtyvat sitten sivummalle. Aluksi ajattelin etta eiko kukaan tassa kaupungissa nae, kunnes tajusin etta miljoonakaupunkiin kylla mahtuu seka nakemattomia etta nakevia. Mutta hassua on se, ettei kukaan taalla kayta silmalaseja. Mina olen aina lahes sadanprosentin varmuudella ainoa lasipainen. Mietinkin onko Espanjassa vaihtoehtona lasittomuus tai sokeus, vai kayttavatko kaikki sitten piilareita. En tieda.

Tanaan alkaa viikonloppu ja sen kunniaksi hain kaupasta vahan reilun euron maksavia Bacardi Breezereita. Nama kun eivat tosiaan tieda mita siideri saati sitten lonkero on ja kaljaa mina en juo. Nekin maksavat vain 50 senttia purkki. Suunnitelmana on istuskella hostellilla ja kerailla sopiva porukka baariin. Sita nama ovat tehneet koko taman viikon kun mina yritin opiskella. Eilenkin aamulla kuuden aikaan joku poika heilui kaamessa rannissa kaytavalla eika loytanyt omaan huoneeseensa.

Tama kaupunki ei todellakaan koskaan nuku, on aivan sama mihin aikaan menen ulos tupakalle (en aina jaksa karyttaa sisalla vaikka voisin) - siella on aina ihmisia matkalla kotiin, baariin tai vahintaan siivojamiehet lakaisemassa katuja. Taalla ihan tosiaan miehet siivoavat kadut oisin.

En viela tieda paasenko muuttamaan milloin...toivon kovasti etta huomenna, silla muuten joudun kymmenen hengen huoneeseen yoksi. :o

Ruokavaras

Verikosto ja kunniamurha! Siina ensimmainen reaktioni kun tanaan koulun jalkeen tepastelin tyytyvaisena ja nalkaisena ruokakassilleni. Joku julmettu ihmiskunnan roska oli jarsinyt puolet minun patongistani! Mika hapeallinen varkaus! Tuohtuneena menin keittioon mussuttamaan tummaa leipaa ja jouduin jo selittamaan kahdelle kyselijalle kuinka ihmeessa voin syoda sita.

Seuraavaksi huomasin kuitenkin jotain, josta Amerikassa nostettaisiin varmasti jo syyte: joku tai paremminkin ehka jotkut olivat kaivertaneet kamalan kolon suklaalevitepurkkiini. Kylla! Varkaita kaikki tyynni! Lupasin isaani lainaten ettei syyllisen tai syyllisten henki ole minkaan arvoinen, jos saan heidat kiinni. Ja sitten pistin tyynesti vahingon kiertamaan ottamalla palan jonkun toisen patongista. Niin taalla oppii tekemaan. Jos saat vaarennetyn setelin - maksa vain silla ensimmaiseen paikkaan joka ei huomaa sita vaarennokseksi.

Koulussa ei ihme kylla tanaan tapahtunut mitaan sen kummempaa. Sain viimeinkin vaihdettua viimeisenkin kurssin ja nyt tiedan mika lopullinen lukujarjestykseni on. Pidan kovasti yhdesta meidan opettajasta, Josésta. Tanaankin han poikkesi ihan muuten vain kysymaan onko minulla kaikki hyvin ja tarvitsenko apua tai haluanko kysya jotain yleista kouluun liittyen. No en, mutta mukava ele. Olen huomannut etta espanjalaiset ovat todella kohteliaita, ystavallisia ja auttavaisia. Samaa en sanoisi esim. itsestani.

Koulun jalkeen (ja ruokavarkauden huomattuani) paatin lahtea tsekkaamaan paikallisen Ikean tulevaa muuttoani varten. Jos ja kun sitten tarvitsen jotain pienta. Matkattuani puoli tuntia metrolla kuitenkin kyllastyin ja hyppasin takaisinpain menevaan metroon. Ei minulla ole tanaan aikaa matkustaa ensin pienta ikuisuutta ja etsia sitten sita kauppaa puolta tuntia ja seikkailla siella miljoonan madridilaisen seassa ja matkustaa viela takaisinkin. Saastetaan se reissu myohemmaksi, sitten kun oikeasti tiedan mita tarvitsen ja tarvitsenko ylipaataan mitaan.

Tanaan pitaisi tehda yksi tehtava huomiseksi. En vain edelleenkaan paase omalta koneelta nettiin, enka nain ollen kayttamaan sanakirjaa... Ja nama yleiset ovat liian kysyttyja jotta voisin istua tassa tuntiakaan. Taidan siis luistaa, senhan mina osaan hyvin! Hassua muuten kun viela joku aika sitten pahin painajaiseni Suomessa oli joutua pitamaan esitelma englanniksi. En edes koskaan joutunut, mutta siita puhuttiin aina ja sita pelattiin. Nyt meilla kuuluu joka kurssiin suullinen esitelma, yhden pienen olen jo pitanytkin ja tunneilla puhutaan tietenkin englantia. Enka jannita ollenkaan! Great. Ehka englannin puhuminen Suomessakin helpottuu taman reissun myota. Luulen ainakin.

Madrid hiljenee. Gracias.

At school

Haa! Olin ovela kettu ja hyvin kansainvälinen tänään kun toin läppiksen mukanani kouluun (jenkeillä on aina miniläppärit mukanan muistiinpanojen tekoa ja Facebookkausta varten). Täällä langaton nettini toimii, joten pikapostaus jotta saan näitä kuvia esille. Tässä siis tämänhetkinen huoneeni. Ihan kiva, eiks jeh?

Kittimilli!!!

Ooo, nyt on aivan pakko tehda toinen postaus talle paivalle. Olen nimittain tavannut ihastuttavan kissanpennun! Madridissa joka kadun kulma on yleensa taynna kerjalaisia, jotka kayttavat mita erilaisempia keinoja saadakseen edes yhden sentin. No nyt tormasin vastustamattomaan konstiin, pikku kissimirriin!

Olin matkalla hienoon Museo del Pradoon, kun elaintutkani alkoi yhtakkia halyttaa "lahistolla kissa kissa kissa". Pyoritin katsettani vauhkona ja siina se makasi, pikku kaaryle huovan sisassa. Kerjalaisukko oli likainen ja haiseva, mutta pieni punainen kissanpentu oli hyvassa kunnossa. Rispektia heti talle miehelle! Kissimirri turnutti huovan sisalla kunnes kumarruin silittamaan sita. Sitten se venytti pikkuiset kapalansa kimppuuni ja kynsi taysilla farkkujani. Yhta tupakkaa vastaan sain ottaa pikkuisen syliini ja yritin kovasti olla rutistamatta sita hengilta. Ihana pikku pallero!

Museo, se nyt ei ollut sen sijaan kummoinen. Ilmaisen lipun vuoksi menin sisaan, kiertelin vartin ja kulttuurikatsaus oli tehty. En kai ole mikaan suurin taiteenymmartaja...

Mutta kissa, se kruunasi taman paivan. :) Ikavoin niin omiani....

Ainiin, italialainen Giovanni yritti opettaa minulle tanaan kaytostapoja. Olen kuulema aika raaka tytto kun tervehdin kadesta pitaen. En vain edelleenkaan koe poskisuudelmia kovin mukavaksi tavaksi. Noh, lupasin harjoitella jotta tama raakuuteeni vahenisi.

Elamaa Espanjassa

Jaahas, eilen vahan hajotti. Se siita.

Tanaan takana on taas yksi sangen hullu koulupaiva, opettaja poti kaameaa kapulaa ja katsotutti meilla videota sen vuoksi ja toinen taas keksi oikein napakan kieltolauseen minulle.

- Josefina, where are you from?

- From Finland.

- Okay, I swear you'll never see Finland again if I see you one more time in Facebook on a lesson.

Miksei Kyamkin opettajat tata keksineet?? Toimii nimittain!

Hostellini on kylla todella mukava, mutta erittain hostellimainen edelliseen verrattuna. Ihmiset taalla ovat lomailemassa, juovat viinia ja olutta aamuun asti ja metuavat kaytavilla. Mina yritan opiskella. Eilen minulla poltti vahan kiinni, kun keittiossa koettiin taas kulttuurieroja. Ulkomaalaisilla on ihastuttava ja vihastuttava tapa jakaa asioita, kuten ruokaa. He kokkailevat ja tarjoavat sitten maistiaisia, ota ota. No pakkohan se on kohteliaasti ottaa, vaikka ruoka saattaa nayttaa ties milta.

Taman jalkeen nama tietenkin sitten odottavat etta saavat maistaa minun ruokaani. EI. Se on todellakin minun ruokaani. Suurin osa eurooppalaisista tuntuu myos syovan illallisen iltayhdeksan maissa, jolloin mina syon iltapalaa ja saan selittaa toistuvasti kuinka me suomalaiset vedetaan paivallinen iltapaivalla tai alkuillasta. No, oppiivatpahan meidan kulttuuria.

Odotan kuumeisesti viikonloppua, jolloin minun pitaisi viimein paasta muuttamaan kattohuoneeseeni. Kolmen viikon kiertolaiselama alkaa kyllastyttaa... Tosin taman hostellin aamiaiseksi tarjoamia toasteja ja mansikkahilloa jaa ikava. Ham.

Sitten aivan uusi osio blogiini - Spain Fackt File! N. kolmen viikon, kahden hostellin, kahden kampuksen ja monen kokemuksen myota voin kertoa teille pienia asioita Espanjasta, joita ette ehka tienneet. :)

1. Madridin metro on maailman kuudenneksi suurin

2. Taalla ovet aukeavat sisaanpain

3. Valokatkaisijat toimivat painvastoin kuin Suomessa

4. Tiskiharjan sijaan kaytetaan pienta sienta

5. Monet espanjalaiset tytot pukeutuvat kouluun minihameisiin tai pelkkaan pitkaan villapaitaan ja legginseihin

6. Tytot ovat kauniita, mutta sormenpaista korviin taynna mustaa pitkaa karvaa!

7. Myyja tarkistaa henkkarit jo euron korttiostoksesta

8. Postimaksu on kalliimpi jos kuori on varillinen (kylla, todellakin)

Enempaa ei nyt juolahda mieleen. Jatketaan toiste. Tanaan taidan lahta tsekkaamaan parit nahtavyydet kun ei tassa hostellilla kauheasti puuhaa ole.

Adios, hasta luego!

%&/(?!%/($%

En tahdo maistaa taiwanilaista kasviskeittoasi, enka italialaista pastaasi, en myoskaan ranskalaista alkusalaattiasi ja ei kiitos australialaiselle voileivalle kuten myos turkkilaiselle muhennokselle.

Olen suomalainen. Syon oman ruokani. ITSE.

Vittu.

Happy happy happy!

Tanaan on hyva paiva! Ja olen pahoillani, joudun kirjoittamaan espanjalaisella nappiksella.

Aamulla bongattua: ensimmainen espanjalainen spurgu. Kylla. Sen haju leijui sakeana seinamana metron ovella, mutta hyppasin silti rohkeasti sisaan. Ja siina se sitten makasi - The spurgu. Melkein samantien se kuitenkin kiskottiin ulos kun vartijatkin huomasivat sen. Spurgu ei edes herannyt tahan operaatioon. Taman jalkeen nain kuitenkin jotain viela harvinaisempaa: ensimmainen punatukkainen espanjalainen. Nainen oli varmaan viisissakymmenissa, mutta tukka oli viela punaisempi kuin minun jos mahdollista. Vau mika aamu, paljon uusia havaintoja.

Taman jalkeen aika normaali koulupaiva, uusia ihmisia ja tunteja. En edelleenkaan ymmarra mita me opiskellaan International relations - kurssilla, silla ensimmaisen puoli tuntia opettaja kuunteluttaa meilla mielimusiikkiaan ja loppuaika keskustellaan mita erikoisimmista asioista ja jaetaan vain mielipiteita. Ehka kurssin tarkoitus viela selviaa minulle.

Iltapaivalla menin ensimmaista kertaa Spanish civilization and culture - kurssille. Missasin viime viikon tunnit, hups vaan.... ;) Opettaja tiedusteli missa olen ollut (mehan ei siis saada olla pois kuin kaksi tuntia ja sen jalkeen kurssi on done) ja selitin etten ollenkaan viela viime viikolla tiennyt milla kursseilla minun pitaisi olla, mutta nyt tiedan. Sitten hymyilin kauniisti ja kysyin en kai ole pulassa ja kuulemma taman kerran en ole. Hah, joskus on hyva olla vaihtari ja "pihalla kaikesta" - saa vahan helpotuksia.

Iltapaivalla hain kimpsuni ja kampsuni vanhasta hostellista ja muutin kaatosateessa kahden painavan matkalaukun ja kolmen muovikassin kanssa. Muutto oli mita raskain ja ketuttavin, metrotunneleissa kun riittaa rappusia. Paastyani perille tanne uuteen hostelliin mieli kuitenkin muuttui: tamahan on kuin paratiisi. Huoneeni on valtava, siisti, minulla on tuplasanky yksin kaytossa. Laittaisin teille kuvan jos olisin omalla koneella! Mutta parasta on kuitenkin kauan odotettu keittio. Kipitin pikimmiten laheiseen Lidliin, ostin kassillisen ruokaa ja juoksin kamalaa kyytia takaisin hostelliin ja suoraan keittioon. Voitte kuvitella kuinka hyvalta maistui pelkka spagetti ja kana sienien kera....kunnon lamminta ruokaa ensimmaisen kerran kahteen viikkoon! Ainiin, kaupassa oli myos ruisleipaa. :) Ah. Ja tassa hostellissa hintaan kuuluu aamiainen, minun taytyy varmaankin olla taivaassa.

Ainoa huono puoli on etten saa omaa nettiani toimimaan. Joudun jonottamaan naille kovin kysytyille koneille. Tassa hostellissa on myos muuten kaksi mukavaa oleskelutilaa, jossa tapaa paljon erimaalaisia ihmisia. Pidan siita. Ja tama alue, tuleva kotialueeni, on ihanan varikasta. Suurin osa asukkaista on ulkomaalaisia ja sen huomaa kadulla. Tasta syysta jotkut eivat pida La Latinasta, mutta minusta tama on kivaa seutua.

Se talta paivaa. Yritan tapella oman koneeni kanssa, etten joudu koko viikkoa kirjoittamaan talla nappiksella...

Luumäen pieni ja pyöreä

Olen viimeinkin tajunnut että holan jälkeen heitettyyn que tal? -kysymykseen ei ole tarkoitus vastata. Tähän asti vastasin aina kiltisti bien tai jotain vastaavaa, kunnes huomasin etteivät espanjalaiset tee niin. Tervehdyksen jälkeen esitetty kysymys on samanlainen kuin englannin Hi, how are you? - ei oikeastaan kysymys vaan ennemminkin kohteliaisuus. Me suomalaiset ei käytetä tällaisia "turhia" kysymyksiä. Jos suomalainen kysyy mitä kuuluu, hän ihan tosissaan tahtoo tietää mitä kuuluu. Ilmankos meitä pidetään toisinaan hieman epäkohteliaina.

Tänään vietin taas pitkän tovin keskustassa, sillä tarvitsin yhtä ja toista pikku tavaraa. Lauantaisin tuntuu että kaikki Madridin kolme miljoonaa ihmistä (plus turistit päälle) ovat päättäneet lähtä Puerta del Solille. Se on iso aukio keskellä kaikkea, täynnä kauppoja ja kahviloita. Tungos on hirvittävä, laukkua ei voi laskea sekunniksikaan silmistään (madridilainen taskuvaras on pirun nopea) ja henkeä kannattaa vetää ennen kapeimpia katuja. Ei se mitään, aurinko paistoi ja löysin kaiken tarvitsemani meikinpoistoaineesta punaisiin korkkareihin.

Sen jälkeen suunnistin kohti eläintarhaa! Mitäs muutakaan minä haluaisin ehdottomasti tehdä joka paikassa, kuin mennä katsomaan eläimiä. :) Kukaan muu vaihtari ei ollut innostunut maksamaan tästä "huvista", joten menin yksin. Madrid Zoo oli suurempi kuin meidän Korkeasaari ja monet eläimistä huomattavasti eksoottisempia. Tosin oli siellä ihan ihka aito hirvi ja ilves aitauksissaan. Vaaau, enpä ole ennen nähnytkään!

Espanjalaisten eläintarhakäytös poikkeaa huomattavasti siitä mihin olen Suomessa tottunut. Täällä eläimille syötetään kädestä kaikkea popkorneista purkkaan, jopa sellaisille hirviöille joita minä pidän hengenvaarallisena (kuten sarvikuono). Eläimet ovat kyllä aitauksissa, mutta turvallisuuskysymykset voikin jättää sikseen. Espanjalainen isä mm. nosti poikaansa ylemmäs ja lähemmäs että tämä näkisi karhun hiukan paremmin... No anyways minä viihdyin! Ja sain paljon ihania kuvia.

Sitten päivän huomio: poikkean täällä ulkonäölläni muista kuin punainen huutomerkki. Espanjalaisilla naisilla on useimmiten pitkä, tumma ja kihara tukka. Voisi kuvitella että kaikki arvaisivat näin punaisen tukan olevan todellakin värjätty, mutta me suomalaiset olemme niin eksoottista kansaa, että minulta kysytään onko tämä oikea hiustenvärini. Ei, ei ole. Minun lyhyt, suora ja punainen tukkani on aiheuttanut paljon keskustelua täällä. Kuten myös vaaleat ripseni ja kulmani, paikalliset kun eivät hirveästi käytä esim. meikkiä tummien kulmiensa, ripsiensä ja silmiensä ansiosta. Kylmällä punoittava nenäni on erinomaisen hauska juttu monista, heillä kun on sen verran tummempi iho ettei se muuta väriä kuten omani. Lisäksi nuoret naiset täällä ovat pitkiä ja usein äärimmäisen hoikkia. Minä olen pieni ja pyöreä. Espanjalaiset naiset myös pukeutuvat todella tyylikkäästi ja muodikkaasti ihan arkisinkin. No, minä en.

Buenas noticias!

Hyviä uutisia ja onni onnettomuudessa! Hetken ehti jo näyttää siltä että olen asunnoton ensi viikolla, sillä nämä todellakin antoivat hostellihuoneeni pois sopimuksesta huolimatta (vink: älä koskaan ikinä luotan sanallisiin sopimuksiin täällä...) ja tästä miljoonakaupungista ei tuntunut löytyvän yhtäkään vapaata hostellia ensi viikolle. Jotenkin ihmeen kaupalla yksi, yksi ainoa huone yhdessä ainoassa hostellissa oli vapaa koko ensi viikon - yhden hengen huone aivan tulevan asuntoni vieressä! Voisiko parempaa toivoakaan?

Tietenkään nettivaraus ei toiminut ja netissä annettu puhelinnumero oli väärä Espanjan tapaan, joten hyppäsin metroon ja hurautin heti paikan päälle että varmasti kerkeän ennen muita varaajia. Tämä kaupunki on todella kysytty tähän aikaan. Kun näin hostellin, juttelin ihka oikeassa respassa henkilön kanssa joka puhui englantia, kuulin että voin käyttää siellä keittiötä, pestä pyykkiä, nukkua yksin ja vetää vieläpä aamiaisen samaan hintaan - olin aivan ihastunut. Tässä hostellissa en ole voinut tehdä mitään edellä mainituista. Tiedättekö millaista on ollut elää kaksi viikkoa ilman keittötä? Kurjaa ja epäterveellistä. Ei lämpimiä ruokia, ei mitään. Pelkkää lightkolaa aamusta iltaan sämpylöillä höystettynä. Ja sitten kun koittaa muuttoni aika, minun tarvitsee vain siirtää laukkuni kadun toiseen päähän. Great! :)

Espanjalaisilla on yksi tapa, josta pidän erityisesti: he lukevat kaikkialla. Huomasin tämän jo lentäessäni tänne Lontoon kautta. Kone oli täynnä espanjalaisia ja ensin he pitivät mieletöntä älämölöä keskenään, kunnes koneen noustessa kaikki hiljenivät yhtäkkiä kuin volyyminappia painamalla ja tarttuivat kirjoihin tai lehtiin. Sen jälkeen olen huomannut että he lukevat kävellessään kadulla, matkustaessaan metrolla tai bussilla, jonottaessaan virastoissa....joka paikassa. Aluksi ajattelin että kirja tai sanomalehti on keino pysytellä omassa rauhassa niin etteivät kaikki yritä puhua toisilleen (muutoin nämä höpöttävät lähimmälle ohikulkijalle), mutta nyt olen havainnut sen olevan myös viihdykettä tässä manana-kulttuurissa. Täällä voi näet joutua milloin tahansa odottamaan kuinka kauan tahansa, bussi voin hyvinkin hajota keskelle tietä ja sitten vain odotellaan seuraavaa. Ajattelin itsekin alkaa kantaa kirjaa mukanani, sillä odottelu on maailman tylsintä puuhaa.

Ja vielä sananen metrosta, johon olen hyvin ihastunut täällä. Se on simppelein ja kävelyn jälkeen edullisin keino matkustaa koko Madridin alueella. Aamuisin ja muihin ruuhka-aikohin metro on niin täynnä, ettei sinne voi kuin sujahtaa seisomaan. Ihmiset ovat niin tiiviissä sardiinipurkissa, että kaatumaan ei mahdu (which is nice, koska muuten metron sisällä heiluu yleensä kuin heinämies). Kaiken kukkuraksi usein iltaisin täyteen vaunuun tunkee vielä joku trubaduuri kammottavan levysoittimensa kanssa ja soittaa musiikkia niin kovaa että tärykalvoni soivat hoosiannaa vielä pitkään matkan jälkeen. Istumapaikkojahan näissä metroissa ei juurikaan ole, vaan käytävillä on tarkoitus seistä ja yrittää etuilla tarttumaan johonkin mistä saisi tukea.

Etuilu onkin yksi espanjalaisten olympialajeista. En taida ikinä oppia rynnimään vauhkona vapautuvalle istumapaikalle ikivanhan papparaisen ohi, kuten paikalliset nuoret aikuiset tekevät. Lisäksi rullaportaissa on syytä painua tiukasti oikeaan reunaan mikäli ei halua osua rynnivän espanjalaislauman jalkoihin vasemmassa reunassa. Nämä ovat aivan liian kiireisiä ihmisiä matkustamaan portaiden omaa tahtia. Sitten tönitään metrotunneleissa jotka johtavat laitureille ja kilpaillaan siellä parhoista paikoista odotellessa metroa. Onneksi minun nykyinen kotiasemani Chueca on useimmiten melko tyhjä ja olen siellä joskus jopa ihan yksinäni.

Nukuimme viime yönä Tyynen kanssa vähän levottomasti ja kämppis sanoi minun puhuneen unissani outoja kieliä (luulen että ihan vain meidän omaa suomea). Tänään on sateista, mutta jos sää myöhemmin sallii, lähden tsekkaamaan parit uudet mestat. Huomenna voisi harkita uusia bileitä, sillä eiliset eivät olleet kummoiset. Moni on varmasti kuullut sanonnan "espanjalainen baarimikko ei tunne viinamittoja" ja tässä todiste siitä: korkea lasillinen jotain makeaa mustaa viinaa plus mixeripullo perään. Oli hyvää!

Tyyne

Jos haluaa vaihtoon esimerkiksi Madridiin ja valitsee saman koulun kuin minä, kannattaa varautua siihen ettei mikään toimi niin kuin meillä Suomessa. Kaikki on selvitettävä itse eikä kukaan tule neuvomaan, mitä sinun pitää ja tulee tehdä - mutta silti sinun odotetaan tekevän kaiken pakollisen. Tänään sain yllättäen tietää että me olemme osa jotain uutta koulutussysteemiä, joka mm. muuttaa perjantaiset vapaat koulupäiviksi, tekee tunneilla istumisesta pakollista (muuten et pääse kokeeseen) ja esimerkiksi tunnilla juominen on kielletty. Siis vedenkin. Joten kuole vaikka janoon.

Saatan myös joutua vaihtamaan hostellia, sillä kämppikseni oli katsonut netistä että tämä nykyinen olisi ensi viikolla täynnä. Great. Kaikki on enemmän ja vähemmän v*tuillaan. Tiesihän sen jo etukäteen että niin varmasti jossain vaiheessa on, mutta ottaa päähän silti enemmän kuin aikoihin. Electronini ei suostu jostain syystä toimimaan kuin silloin tällöin ja täällä ei voi myöskään olettaa automaattien toimivan. Saatat joutua juoksemaan korttelitolkulla löytääksesi toimivan yksilön.

Äsken ollessani tupakalla chileläinen mimmi kysyi heti "What´s wrong, you´re not showing happy face?". En tiennyt olevani jo niin kypsä, että sen näkee naamasta. Täytyy yrittää piristyä.

Aamulla sain onneksi kuitenkin postia Suomesta: lehden ja mm. vaaleanpunaiset sormikkaat. Nyt ei tarvitse sentään enää palella. Myös H&M:n miesmyyjä yllätti minut iloisesti (kenties naamani oli niin rutussa että hänkin huomasi sen?) kun ostin lohdutusvaatteen koulun jälkeen (musta kauluspaita btw, niitä kun ei ennestään montaa olekaan) - hän antoi minulle pehmopupun! Nimesin sen Tyyneksi, koska olen haaveillut ihan oikeasta pupusta jolle antaisin saman nimen.

Ainoa lajissaan

Puhuin eilen kulttuurieroista, mutta silloin minulla ei ollut vielä tosiasiassa aavistustakaan mitä ne parhaimmillaan (tai pahimmillaan) voivat olla. Tänään aloitin International relations -kurssin. Opettaja vaikutti oikein hauskalta, kuuntelutti meillä ensin Bob Dylania ja joitakin espanjalaisia suosikkejaan ja jutteli samalla sujuvalla englannilla kanssamme. Puolet kurssin opiskelijoista on jenkkejä ja he ovat ehtineet jo käydä muutaman tunnin, joten oli meidän uusien aika esittäytyä. Melkein kaikki meistä uusista on vaihtareita Euroopasta.

Nimi, kotimaa, ala, tulevaisuuden haaveet.....ja sitten lempitelkkariohjelma, -musiikki, -ruoka ja viimeisenä: lempihuume. Kyllä. Olin suoraan sanottuna vähän järkyttynyt. Ensin aiheutin hämmennystä kertomalla etten juurikaan kuuntele musiikkia tai katso telkkaria, koska pidän enemmän hiljaisuudesta. Silloin voin keskittyä kirjoittamaan ja lukemaan. Perusjenkki sen sijaan viettää aikansa nimenomaan kaiken mahdollisen melun keskellä. Jos amerikkalainen sanoo ettei katso televisiota, se tarkoittaa kuulemma että hän katsoo sitä vain puolitoista tuntia päivässä. Lisäksi en pidä lihasta - se kuuluu jenkkien top-listalle.

Mutta huumeet? Sanoin etten ole koskaan kokeillut enkä kokeile ja että Suomessa ne ovat laittomia. Vaaau, kaikki henkäisivät. Olin ainoa lajissani. Nämä Atlantin takaa tulleet opiskelijat sen sijaan kertoivat innokkaasti mitkä piristeet toimivat parhaiten opiskelussa ja mitä lääkettä kannattaa ottaa, että pystyy keskittymään tuntikausia oppikirjoihin. Huumeiden (tai piristeiden, miten sen nyt ottaa) käyttö tuntuu olevan aivan normaalia heille. Kilpailu Jenkkiläisessä koulumaailmassa on kovempaa ja he vain tekevät parhaansa pysyäkseen pinnalla. Kerrottakoon myös, että espanjalaiset opiskelijat polttavat pilveä koulun pihalla heti aamusta. Se on laillista täällä.

Ja kyllä, tänään kyllästyin ensimmäisen kerran olemaan niin erilainen. Monet vaihtarit tuntuvat muutenkin pitävän minua hieman outona, kun tulin yksin Madridiin. Suurimmalla osalla on kaveri messissä. Kun olen koulussa ja puhun tuntikausia englantia ja yritän kuumeisesti ymmärtää joka puolelta kuuluvaa espanjaa, menen koulun jälkeen mieluiten kotiin (eli siis hostelliin) ja olen yksin. Totta kai esim. viikonloppuisin voin liittyä seuraan ja olla porukassa, mutta tarvitsen oman tilani. Suurin osa ulkomaalaisista pitää varmasti minua suomalaisena erakkona tai yksinäisenä sutena.

Noh, se siitä. Kaikki hyvin. :) Alkuviikosta saimme taivaalta niin paljon vettä että matalalla kulkevia teitä jouduttiin sulkemaan, eivätkä kaikki bussit päässeet liikkeelle. Espanjassa sataa keväisin kaatamalla silloin kun sataa ja kaikki viemärit tulvivat yli. Jopa metrotunnelliin tippuu niin paljon vettä katosta, että sinne kerätään kaiken maailman ämpäreitä pelastamaan tilanne. Kaduilla kannattaa varoa "kelluvia laattoja". Jotkut katukivet ovat osittain ns. tyhjän päällä ja sateella vesi pesiytyy laatan alle. Sitten yksi onneton punapää astuu laatan toiseen reunaan ja onnistuu humauttamaan kuution vettä kenkäänsä. Not nice.

Tänään sää kuitenkin kirkastui ja aurinko paistaa vihdoinkin! Nyt vedän pienen siestan ja mietin sitten mitä tämä susi tekee illalla. Btw, italialainen kämppikseni on ihan mahtava tyyppi, ymmärtää ja puhuu jotenkuten englantia. Hän on vain aivan liian kiltti, sillä eilen heräsin varmaankin puoli tuntia hänen jälkeensä ja löysin hänet pimeästä haparoimasta. Tyttöparka ei ollut halunnut laittaa valoa etten minä vain herää turhaan....voi apua!

Sofia, are you married?

Täällä taas tuhansien ihmeellisyyksien maa ja yksi suomalainen! Toinen päivä koulua takana ja kurssit alkavat viimein hahmottua ja asettua paikoilleen. Kaikki ne kurssit jotka Suomessa valitsin, ovat menneet vaihtoon. Tämä on ihan tavallista, ei siinä mitään. Mutta myös kaikki ne kurssit jotka valitsin perjantaina täällä, ovat menneet vaihtoon. Tänään vaihdoin viimeisenkin, kun huomasin tunnin jälkeen ettei International financial management luonnistu minulta englanniksi...hyvä kun pääsin sitä läpi Suomessakaan.

Nyt opiskelen kursseilla Lengua espanola (espanjan kielikurssi), International relations (en vielä tiedä mitä tämä pitää sisällään), Spanish civilization and culture (tämä on mielenkiintoinen), Literature and culture for English speaking countries (niin, minun piti opiskella liiketaloutta mutta mutta...) ja La empresa y su entorno (in English something like "The firm and its environment"). Maanantaisin ja keskiviikkoisin on aina samat aineet ja tiistaisin ja torstaisin samat. Perjantaisin täällä ei opiskella, sääli! ;) Parina päivänä viikossa menen Campus Dehesa de la Villaan ja kahtena päivänä Campus de La Berzosaan. Ensimmäinen on tavoitettavissa helposti metrolla ja toinen sitten siellä jumalan selän takana vuorilla.

Tunnit kestävät täällä 1h20min, joka on mielestäni pieni ikuisuus. Suomessa olen kuuluisa tauonkysyjä, mutta täällä se ei yksinkertaisesti toimi. Tunti kestää minkä kestää ja minäkin istun sen ajan paikallani. En tunne kursseiltani vielä ketään, koska kukaan ei ole samasta Erasmus-poppoosta kanssani, mutta varmasti melko pian nassut käyvät tutuiksi. Tunnit ovat mielenkiintoisia kulttuurien yhteentörmäyksiä, sillä porukkaa on vähän joka puolelta maailmaa. Esimerkiksi kanadalaisten mielestä on ihan jees käyttää pinkkiä miniläppäriä Facebookkaamiseen tunnin aikana... Opettajamme taas ovat erittäin mukavia kaikki, tämänpäiväinen mies (Jóse muuten nimeltään) puhui loistavaa englantia sekä espanjaa. Hänellä on hauska tapa puhua niin kovasti käsillään, että tussi lentää vähän väliä pöydän alle tai jonkun pulpetille.

Asiasta kymmenenteen: nimeni tuottaa täällä pieniä vaikeuksia. Paikalliset eivät osaa lausua sitä oikein, sillä jii äännetään täällä hoona. Joten useimmiten olen "Hosefina" tai sitten "Josephine" kuten jenkit ja canadalaiset sen vääntävät. Espanjalainen Starbucks Coffeen myyjä keksi kuitenkin loistavan kompromissin: Sofia. He kirjoittavat asiakkaan nimen kuppiin, eikä hän saanut selvää nimestäni joten hän taivutti sen Sofiaksi. Sopii espanjalaisten suuhun ja menettelee minulle. :)

Eilen illalla hämmennyin kuitenkin pahanpäiväisesti, kun olimme hostellin tyttöjen kanssa tupakalla tv-huoneessa. Yksi heistä puhuu englantia ja pitkään tuijoteltuaan tyttö kysyi "Sofia, are you married...?" Siis mitä. Häh. Täääh? Olin aivan pihalla! Pidän lahjaksi saatua sormusta oikean käden nimettömässä, mutta eihän se mitään sellaista tarkoita. Vai? Täällä se kuulemma voi tarkoittaa, sillä kihlasormusta pidetään monesti vasemmassa nimettömässä ja vihkisormusta oikeassa tai molempia oikealla puolella. Damn, onkohan moni jo luullut väärin? Vaihdoin varmuudeksi sormuksen keskisormeen.

Mi color favorito es el rojo

Tänään se alkoi, opiskelu nimittäin! Heti puoli yhdeksästä alkaen tehokasta espanjan opiskelua. Meillä ei ole oikeastaan vaihtoehtoja - kieltä on vain opittava. Opettaja puhuu pelkkää hispanjoolia ja minä yritän tuskissani ymmärtää edes jokusen sanan. Tänään opin mm. sanomaan "lempivärini on punainen". Mahtavaa. Kurssien kanssa on jatkuvasti hässäkkää, sillä pakollinen espanjankurssi on samaan aikaa kuin toinen valitsemani kurssi ja täytän joka toinen sekunti jonkun lippulappusen kursseihin liittyen. En tosin itse vielä tiedä, mille kaikille kursseille olen ilmoittautunut. Ehkä se selviää.

Tänään myös tapahtui juuri se, josta eilen mainitsin: taivaalta tipahteli lumihiutaleita. Märkiä isoja kylmiä valkoisia ällöttäviä hiutaleita. Olen Espanjassa. En halua nähdä en tuntea en edes kuulla lunta. Hyi. Tosin täällä lumisateestakin osataan tehdä bisnestä - ostin nimittäin viiden euron sateenvarjon kauppiaalta, joka oli pystyttänyt sateenvarjokauppansa metroaseman oviaukolle. Pointsit sille miehelle.

Koulun jälkeen menin kaupungille, sillä tarvitsin isomman laukun koulukirjoille (jotka saimme ilmaiseksi koululta, outoa!) ja kaikelle rojulle jota raahaan mukanani. Laukku kyllä löytyi, mutta kipeästi kaipaamiani sormikkaita ei. Eikä kylpytakkia. Olen etsinyt molempia viikon ajan kaikista mahdollisista kaupoista, mutta ei, Espanjan suurimmassa kaupungissa ei ilmeisesti myydä sormikkaita eikä kylpytakkeja. Räyh. Jos joku innokas haluaa lähettää Suomesta, otan mielihyvin vastaan. ;)

Sitten päivän huomio espanjalaisten kulttuurista. He ovat ystävällisiä, puheliaita ja erittäin kiinnostuneita meistä ulkomaalaisista. Ihmiset tuijottavat ja koskettelevat hiuksiani, kuten jo joskus aiemmin mainitsin. Sen lisäksi he yrittävät puhua sen kaksi sanaa suomea jonka maksimissaan osaavat (kitos ja moi) ja antavat mielellään poskisuudelmia. Kyllä, juuri niin, he moiskauttavat tuntematonta poskille ja säestävät samalla espanjaksi. En tiennyt että täälläkin on sellainen tapa, en tosiaan. Paikalliset miehet lähestyvät naisia hyvin helposti ja menevät suoraan asiaan. Tänäänkin yksi liittoutui kylkeeni keskustassa ja roikkui siinä niin kauan kunnes kerroin, että minulla on mies Suomessa. Erakoituneen suomalaisen mielestä jatkuva lähestyminen on ahdistavaa. Ehkä espanjalaiset naiset ovat tottuneet tähän, mene ja tiedä.

Tänään koulussa tosin koin iloisen yllätyksen, kun poika jonka kanssa tupakoin osasi suomea! Puhuimme englantia, kunnes aloin kertoa Suomesta ja silloin hän yhtäkkiä vaihtoi kielen kotimaiseemme. Hän on syntynyt kylmässä pohjolassamme, mutta muuttanut jo pienenä Espanjaan. Siitä huolimatta suomi luisti hyvin ja tunsin oloni kotoisaksi. :)

Olen myös saanut tänään uuden kämppiksen...ehdinkin viettää jo viikon yksin hostellihuoneessani. Tyttö on italialainen ja puhuu vähän englantia, vaikuttaa oikein kiltiltä. Joten en nuku leipäveitsen kanssa tästäkään lähtien.

Luminen Madrid kuittaa.

Es muy frío!

Kuten otsikko kertoo, tänäänkin on hyytävän kylmä päivä: +3 ja pilvistä. Näinä kylminä päivinä hetkittäin paistava aurinko kuitenkin lämmintää yllättävän paljon. Kiitän myös onneani, etten ollut täällä tammikuussa kun satoi lunta... Kiitos ei kaikelle edes hitusen Suomen talvea muistuttavalle! Eräänä päivänä istuin bussissa Dominikaanisesta tasavallasta tulleen naisen kanssa. Hän kyseli tohkeissaan Suomesta, mutta kauhistui perinpohjaisesti kun kerroin meidän ilmastosta. Silmät suurina nainen onnistui järkytykseltään kysymään "don´t you die in there when it´s -20 degrees??". Niin. Igluissahan me suomalaiset asustellaan ja pukeudutaan vieläkin sapelihammastiikerien nahkoihin.

Tänään meinasin lähteä katselemaan nähtävyyksiä, kun en muutakaan tekemistä keksinyt. Huomasin kuitenkin näheeni jo monet Madridin kuuluisista paikosta ihan ohimennen - en vain ole kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota. Esimerkiksi kuuluisa Sol-aukio on koluttu moneen kertaan ja tuleva huoneeni sijaitsee ihan tunnetun Plaza Mayorin vieressä. Nähtävää riittää kyllä silti. Minua kiinnostaa eniten lähellä sijaitseva Parque del Retiro, kauniiksi kehuttu puisto jonka keskellä on suuri tekojärvi. Puiston pitäisi olla ihan kävelymatkan päässä hostelliltani. Jos vielä muistaisin kerrankin ottaa kameran mukaan, niin voisin jakaa Espanjan luonnonkauneutta muidenkin nähtäväksi.

Muihin aiheisiin. Siesta tuntuu olevan paholaisen keksintö. Koskaan ei voi tietää mikä kauppa pitää milloinkin siestaa, joten aukioloajat ovat täysi mysteeri. Täällä niitä ei kirjoiteta kaupan seinään tai oveen. Tämän vuoksi matkakorttini on seisonut jo pari päivää tupakkakaupan suljettujen ovien takana... Kenties tämä estanco avaisi ovensa huomenna ja saisin korttini viimein. Sen kanssa matkustaminen metroissa ja busseissa muuttuu paljon edullisemmaksi.

Päivän ihmetyksen aihe on espanjan hengenvaarallinen liikenne. Lähes jokainen on varmasti ainakin kuullu eurooppalaisten liikennekulttuurista, joka poikkeaa huomattavasti esim. suomalaisesta trafiikista. Täällä liikenteen tärkein sääntö lienee ajaa kovinta vauhtia ja väistellä kaikkea mitä tielle osuu. Valoja noudatetaan jotenkuten, mutta autoja tungetaan vieretysten kadulle johon ne eivät mahdu edes hyvällä mielikuvituksella ja parkeerata saa ilmeisesti siihen missä on tilaa. Ja jos tilaa ei ole, aina voi lyödä auton keskelle tietä kunhan muistaa laittaa hätävilkut päälle. Jos joku onneton sattuu peruuttelemaan keskellä risteystä (tätä sattuu koko ajan), pitää muistaa tööttäillä mahdollisimman äkäisesti. Tööttäyksellä voi yhtä hyvin myös tervehtiä tuttuja.

Yritin selittää yhdelle chileläiselle, että meillä Suomessa liikenne on suht rauhallista ja sääntöjä noudatetaan useimmiten. Seuraava kysymys kuuluikin "miksi ihmeessä?". No, niin. Miten näille sitten selittäisi meidän yhteiskuntamme lakia ja järjestystä.

Toivottavasti löydän puistoon! Ja hei rakkaat, tätä blogia saa myös kommentoida :) Se on helppoa myös ilman mitään tunnuksia.

Vuorossa kovaa elämistä

Haa, mulla on asunto! Tai siis huone. Joko minä tulen kevään mittaan huippukuntoon tai vaihtoehtoisesti läkähdyn ja putoan rappusia alas, sillä asunto sijaitsee hyvin hyvin korkealla viidennessä kerroksessa. Rappusia tuntuu riittävän taivaaseen asti ja kuin kiusaksi tämä huone todella sijaitsee lähes katolla, jonne kiivetään vielä yhdet hurjan kokoiset portaat. No, hyvää harjoitusta reisille.

Tuleva huoneeni on keskikokoinen Espanjan mittapuulla (olen nähnyt huomattavasti isompia sekä huomattavasti pienempiä) ja koska asustellaan korkealla, kattoni on vino ja siinä on pieni ja suloinen kattoikkuna. Huoneessa on vain sänky, lipasto ja kaappi mutta mitäs muuta sitä ihminen tarvitsisikaan ollakseen onnellinen. Yhteisiä tiloja asunnosta löytyy olohuone ja keittiö, mutta tilaa ei ole hirveästi. Kämppiksinäni siellä asustelee kolumbialainen poika, korealainen tyttö ja joku elämäntapataiteilija (oikeasti kai judo-opettaja tai vastaava...). Odotan innolla! Joudun viettämään vielä pari viikkoa hostellissa ennenkuin pääsen muuttamaan. Sen jälkeen ei muuta kuin kovaa elämistä lainatakseni erästä insinööriä. :)

Vaikkakin olen sopeutunut melko hyvin näiden kiihkeiden eurooppalaisten tapoihin, on muutama asia joita en vaan suomalaisena voi ymmärtää. A) Sisällä kävellään kengät jalassa. Lattiat ovat useimmiten kivisiä ja todella kylmiä & erittäin likaisia kun kaikki tassuttelevat ulkojalkineissa. Mutta silti, kengät jalassa sohvalle katsomaan telkkaria?? No way. Ostin tohvelit ja sain hämmästyneitä katseita osakseni. B) Lähelläni kulkee muutama suuri katu. Toisella kadulla, Gran Vialla, seisoo aamusta iltaan vierekkäin poliiseja ja prostituoituja. Näistä ensimmäisillä on univormut ja moottoripyörät, toisilla minihameet ja verkkosukkahousut. Suomalaisen silmään tämä näyttää todella räikeältä ja erikoiselta...mutta Espanjassa espanjalaisten tavalla, I guess.

Tänään piti olla viini-ilta, mutta sen sijaan olen torkkunut hostellihuoneessani. Kipeä ja väsynyt olo. :/

Lifestyle á la Madrid

Jaahas, aika se vaan kuluu kauheaa kyytiä ja minä yritän pysyä perässä. Tänään kello soi puoli kahdeksan, jotta ehtisin kouluun kymmeneksi. Kampuksemme sijaitsee jossain jumalan selän takana keskellä vuoristokylää (no ei nyt ehkä ihan) ja sinne päästäkseni ajelen kahdella eri metrolla ja hyppään bussiin, joka laskettelee 130km/h motarilla. Kyyti on vähän kuin joka päiväinen huvipuistoreissu - ottaa takuulla vatsanpohjasta ja saa pelätä henkensä puolesta.

Olen edelleen kampuksemme uskomattoman kauneuden pauloissa, vaikkakin koulupäivämme käsitti neljä tuntia espanjankielistä esitelmöintiä. Tänne tullessani olin vielä lapsellisessa luulossa, että meille todella puhuttaisiin englantia. Nyt tiedän paremmin. Meitä vaihtareita on ainakin kahdestatoista eri maasta, mutta iso osa puhuu espanjaa ja osa ei ollenkaan englantia. Joten espanjaksi mennään....kuulin myös oikean jymyuutisen: meidän täytyy lukea vähintään yksi kurssi en espanol! Vau. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista täysin kielitaidottomana.

Jo näissä neljässä päivässä täällä olen oppinut hyvin madridilaisia tapoja. Kävelen sujuvasti tien yli punaisilla, sillä tie kannattaa ylittää silloin kun siitä vain yli pääsee. Tupakoin sisällä, koska kaikki muutkin tekevät niin. Syön välipalaksi (ja tähän mennessä oikeastaan kaikeksi ruoakseni) pelkkiä sämpylöitä tai sämpylöitä, joiden sisällä on suklaata. Kävelen kadulla mahdollisimman kiireisesti joka paikkaan ja suunnistan sujuvasti kaupungin alla metrotunneleissa. Muistan jopa ulkoa tärkeimmät reitit. Bueno!

Olen myös etsiskellyt hikikarpalot otsalla asuntoa. Tai pikemminkin huonetta, täällä kun asutaan useimmiten jaetussa kämpässä. Tänään kävin vilkaisemassa varsin potentiaalista ehdokasta ja otan sen, jos vain suinkin saan. Se selviää huomenna. Sitä ennen nautiskelen ensimmäisen hiukan monipuolisemman ateriani täällä, ostin nimittäin perjantain kunniaksi mansikoita, jugurttia ja jopa juustoa sämpylän päälle! Delicioso :)

Ainiin, kävin myös viisikerroksisessa H&M:ssä. Enkä ostanut mitään, voitteko uskoa?? Kaupat täällä ovat uskomattoman suuria ja useissa kerroksissa. Lempparini on keskustan seitsemänkerroksinen tavaratalo - oikea tilpehöörin multihuipentuma. Siellä riittää hypelöitävää niin paljon, että jopa minä väsyn. Ja se on jo jotain.

Nyt hyvää yötä, huomenna lienee vuorossa viiniä med puolalaiset mimmit.

Mutkia matkassa

Tämä päivä on ollut silkkaa hulluutta. Ihan oikeasti, huhhuh. En edes tiedä mistä aloittaisin!

Ehkä siitä, kun lähdimme tänään tutustumaan tulevaan kouluumme. Ensin minun oli selviydyttävä lähes mahdottomalta tuntuvasta haasteesta: metrosta. (Kerrottakoon, että opin käyttämään Suomen junia vasta kolmisen kuukautta sitten...) Kävelin keskustaan, sukelsin metrotunneliin ja olin samantien pulassa: en saanut lippuautomaattia toimimaan. Turha varmaan edes kertoa, ettei kukaan puhunut englantia, mutta onnekseni espanjalainen tyttö neuvoi minua käsimerkein. Ja lippu saatiin kuin saatiinkin ulos masiinasta! Sen jälkeen vain päättäväisesti metroon.

Matkustaminen osoittautui todella helpoksi. Metro on täällä halpa, siisti ja selkeä. Linjat on värikoodattu, joten tarvitsee vain tietää mitä väriä seurata eikä enää voi eksyä. Sitten bussilla kohti kampustamme, joka sijaitsee reilun puolen tunnin päässä keskustasta. Alkuun pientä harhailua, kunnes tapasimme paikallisen kv-henkilömme. Koulu itse on pieni mutta upea. Kampusalue näyttää kauniilta puistolta puineen ja ruohokenttineen. Laitan kuvia siitä myöhemmin. Koulun kahvilassa törmäsin taas yhteen hassuun espanjalaiseen käytäntöön: menin kassalle seisomaan tilatakseni kokista. No! Ensin pitää hakea lipuke koneesta ja mennä vasta sen kanssa kassalle tilaamaan. Selvä, en tiedä tämän käytännön pointtia mutta ei se mitään.

Ikävä mutka matkassa oli se, että voin päivän edetessä aina vain huonommin. Kv-henkilö auttoi minua saamaan ajan yksityislääkärille, sillä julkisella puolella kukaan ei tietenkään pysty kommunikoimaan kanssani....hemmetin kielimuuri. Kaikki olisi voinut mennä ihan hyvin, mutta sitten bussi jätti meidät seisomaan pysäkille. Se vain huristeli ohi ja kuski heilutteli sormeaan "no no!" Tiedä sitten syytä, mutta siihen me jäimme ja minä tiesin myöhästyväni tohtorilta. Kaiken huipuksi seuraamme liittyi isoin koskaan näkemäni koira. Se oli valtava, takajaloissa parit ylimääräiset varpaatkin. Siinä se löntysteli ja yritti vielä nousta seuraavan bussin kyytiinkiin. Kerrassaan hullua.

No lyhennettynä stoorina minä seikkailin metrolla tuntemattomaan kaupunginosaan, otin taksin, taksi eksyi, olin myöhässä, väsynyt ja huonovointinen. Lopulta päästessäni oikeaan osoitteeseen lääkäri osoittautui loistavaksi ja saimme asian hoidettua. Sen jälkeen vielä metrolla takaisin hostellille ja apteekkiin. Jossa kukaan ei yllätys yllätys ymmärtänyt minua! Apteekkari meni päättäväisesti ovelle, astui kadulle ja huusi espanjaksi täyttä kurkkua "puhuuko kukaan englantia?". Yhtäkkiä sisään asteli mies koiran kanssa ja ryhtyi tulkkaamaan. Aivan hullua, mutta toimi.

Täällä tapahtuu omituisia, uusia ja huvittavia juttuja koko ajan. Meno tuntuu jotenkin todella kiivaalta ja hullulta jopa minusta, joka yleensä itse olen hyperaktiivinen ja aina Suomessakin pulassa. Harmillista että olen kipeä, tämä ilta menee peiton alla ja varmaan huominenkin levätessä. Toisaalta rauhoittuminen ei tee pahaa, minun täytyy keskittyä etsimään netistä asuntoa ellen halua viipyä tässä hostellissa ikuisuutta. Onnekseni olen ollut eilisaamusta lähtien ilman kämppistä, joten saan koko huoneen itselleni! :)

Tässä kuva huoneestani, joka on tarkemmin ajateltuna ja koettuna ihan mukava. Ei ole vaikeaa arvata kummmalla puolella asustelen :D

Kolme iitä ja no entiendo

Madrid on pikaisen vilkaisun jälkeen iso, ihana ja ihmeellinen. Ja minä olen nähnyt siitä vasta pikkuriikkisen osan. Vau.

Heti aamulla ensimmäinen tehtäväni oli metsästää ruokaa, sillä hostellimajoitukseeni ei kuulu aamiaista. Enkä myöskään saanut mennä keittiöön, koska vihainen siivooja pisti mopin poikittain eteeni ja sähisi jotain espanjaksi. Ilman kielitaitoakin ymmärsin, että siitä ovesta en kulkisi. Edellinen ruokahippunen oli uponnut kitaani yli puoli vuorokautta sitten, joten menin lähimpään löytämääni kioskiin ja ostin sämpylöitä. Onnistuin salakuljettamaan ne huoneeseeni ("you are not allowed to eat in rooms"), löin oven lukkoon ja mussutin tyytyväisenä. Pitää olla onnellinen pienistä asioista kun ei vielä suuria ole.

Gourmet-aamiaiseni jälkeen sovin treffit suomalaisen Arin kanssa, joka on ollut Madridissa jo kuukauden. Kartta kädessä ja uhoa puhkuen astuin kaupungin vilkkaille kaduille. Joku huusi jossain "good morning Madriiiiid!" ja tiesin että päivästä tulisi takuulla hyvä. Ihme kyllä löysin kohtaamispaikalle, vaikka useimmiten olin kartta nurinkurin kysymässä jokaiselta jonka kiinni sain "do you speak english?". Ei, eivät he puhu. Kiertelin kaupoilla ja huomaisin että lähes joka paikassa on menossa "rebaja" eli alennusmyynti. Vietteleviä korkkareita kahdellakympillä... Tämä on kyllä shoppailijan paratiisi, mutta ei rahattoman opiskelijan. Harmi.

Arin kanssa haimme parin euron punkkupullon ja kassillisen ruokaa (molemmat ovat täällä naurettavan halpoja) ja menimme hänen kämpilleen laittamaan sapuskaa ja nautiskelemaan viiniä eurooppalaisten tyyliin keskellä päivää. Ehkä minustakin kuoriutuu pian hienostunut viininmaistelija. En vain arvannut sen tapahtuvan näin pian. Ilta sujui rattoisasti ja osasin jopa takaisin hostellille viinipäissäni uutta reittiä. Vaikuttaa siltä että saatan todellakin oppia lukemaan karttaa. Se on suuri kehitysaskel.

Mainitsinkin jo alussa kolme iitä. Päivän kuuma lausahdus on sen sijaan "no entiendo" - en ymmärrä. Espanjalaiset juttelevat minulle edelleen kovasti ja osaan jo sujuvasti livauttaa tämän fraasin suustani. Ehkä jonain päivänä ymmärrän heitä paremmin. Nyt vain turhaudun, kun kukaan hostellissani eikä juuri muuallakaan puhu englantia. Juttelemisen lisäksi nämä lipeväliikkeiset mustatukat uskaltavat myös koskettaa ventovierasta: punainen tukkani tuntuu vetävän käsiä puoleensa kuin mesi pörriäisiä. Näissä tilanteissa suomalaisen on aivan hämillään, mutta kaikkeen kai tottuu. Kun on pakko.

Se tältä päivältä, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.

Sitten susta tuli tähti, tyttö maailmalle lähti!

Hei vaan! Minä olen pieni, punahiuksinen ja innokas tyttö Suomesta, opiskelen liiketaloutta (vaikken edes pidä siitä) ja syön joskus suklaata aamiaiseksi. Pidän kissoista ja lukemisesta. Ja nyt olen saapunut Espanjaan valloittaakseni Madridin! Tarkoituksenani on opiskella täällä neljä kuukautta vaihtarina. Ajattelin jakaa parhaimmat kokemukseni kanssanne. Myös huonoimmat. Ja varmaankin myös ihan tavalliset elämykset.

Niin, täällä olemme siis me: minä ja kolme miljoonaa madridilaista. Olen matkustanut tänään aamusta iltaan ja päässyt vaanimaan hyvin läheltä näiden eurooppalaisten elintapoja. Ensimmäinen huomioni: espanjalaiset kommunikoivat jatkuvasti. Kovaäänisesti, kiihkeästi ja taukoamatta. Ja jos toinen ei satu kuuntelemaan, ei se suinkaan hillitse tahtia - espanjalainen kääntyy kohti jotakuta muuta ja jatkaa tarinaa. Siinä ei voi suomalainen muuta kuin hämmästellä!

Mikä erikoisinta, nämä innokkaat ihmiset juttelevat myös minulle koko ajan vaikka en ymmärrä sanaakaan. Iloinen taksikuski höpötteli koko matkan kentältä hostellille ja kun muuta yhteistä kieltä ei tuntunut löytyvän, hän laittoi tohkeissaan soimaan 90-luvun kulta-ajan poppia ja osoitteli tyytyväisenä minua. "Si si!". Ystävällisiä he ainakin ovat.

Sen miksi tulin juuri Espanjaan ja kaiken muun tärkeän ehdin kertoa myöhemmin. Nyt minua kutsuu hostellin kammottava sänky ja liettualainen huonetoverini.