keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Ainoa lajissaan

Puhuin eilen kulttuurieroista, mutta silloin minulla ei ollut vielä tosiasiassa aavistustakaan mitä ne parhaimmillaan (tai pahimmillaan) voivat olla. Tänään aloitin International relations -kurssin. Opettaja vaikutti oikein hauskalta, kuuntelutti meillä ensin Bob Dylania ja joitakin espanjalaisia suosikkejaan ja jutteli samalla sujuvalla englannilla kanssamme. Puolet kurssin opiskelijoista on jenkkejä ja he ovat ehtineet jo käydä muutaman tunnin, joten oli meidän uusien aika esittäytyä. Melkein kaikki meistä uusista on vaihtareita Euroopasta.

Nimi, kotimaa, ala, tulevaisuuden haaveet.....ja sitten lempitelkkariohjelma, -musiikki, -ruoka ja viimeisenä: lempihuume. Kyllä. Olin suoraan sanottuna vähän järkyttynyt. Ensin aiheutin hämmennystä kertomalla etten juurikaan kuuntele musiikkia tai katso telkkaria, koska pidän enemmän hiljaisuudesta. Silloin voin keskittyä kirjoittamaan ja lukemaan. Perusjenkki sen sijaan viettää aikansa nimenomaan kaiken mahdollisen melun keskellä. Jos amerikkalainen sanoo ettei katso televisiota, se tarkoittaa kuulemma että hän katsoo sitä vain puolitoista tuntia päivässä. Lisäksi en pidä lihasta - se kuuluu jenkkien top-listalle.

Mutta huumeet? Sanoin etten ole koskaan kokeillut enkä kokeile ja että Suomessa ne ovat laittomia. Vaaau, kaikki henkäisivät. Olin ainoa lajissani. Nämä Atlantin takaa tulleet opiskelijat sen sijaan kertoivat innokkaasti mitkä piristeet toimivat parhaiten opiskelussa ja mitä lääkettä kannattaa ottaa, että pystyy keskittymään tuntikausia oppikirjoihin. Huumeiden (tai piristeiden, miten sen nyt ottaa) käyttö tuntuu olevan aivan normaalia heille. Kilpailu Jenkkiläisessä koulumaailmassa on kovempaa ja he vain tekevät parhaansa pysyäkseen pinnalla. Kerrottakoon myös, että espanjalaiset opiskelijat polttavat pilveä koulun pihalla heti aamusta. Se on laillista täällä.

Ja kyllä, tänään kyllästyin ensimmäisen kerran olemaan niin erilainen. Monet vaihtarit tuntuvat muutenkin pitävän minua hieman outona, kun tulin yksin Madridiin. Suurimmalla osalla on kaveri messissä. Kun olen koulussa ja puhun tuntikausia englantia ja yritän kuumeisesti ymmärtää joka puolelta kuuluvaa espanjaa, menen koulun jälkeen mieluiten kotiin (eli siis hostelliin) ja olen yksin. Totta kai esim. viikonloppuisin voin liittyä seuraan ja olla porukassa, mutta tarvitsen oman tilani. Suurin osa ulkomaalaisista pitää varmasti minua suomalaisena erakkona tai yksinäisenä sutena.

Noh, se siitä. Kaikki hyvin. :) Alkuviikosta saimme taivaalta niin paljon vettä että matalalla kulkevia teitä jouduttiin sulkemaan, eivätkä kaikki bussit päässeet liikkeelle. Espanjassa sataa keväisin kaatamalla silloin kun sataa ja kaikki viemärit tulvivat yli. Jopa metrotunnelliin tippuu niin paljon vettä katosta, että sinne kerätään kaiken maailman ämpäreitä pelastamaan tilanne. Kaduilla kannattaa varoa "kelluvia laattoja". Jotkut katukivet ovat osittain ns. tyhjän päällä ja sateella vesi pesiytyy laatan alle. Sitten yksi onneton punapää astuu laatan toiseen reunaan ja onnistuu humauttamaan kuution vettä kenkäänsä. Not nice.

Tänään sää kuitenkin kirkastui ja aurinko paistaa vihdoinkin! Nyt vedän pienen siestan ja mietin sitten mitä tämä susi tekee illalla. Btw, italialainen kämppikseni on ihan mahtava tyyppi, ymmärtää ja puhuu jotenkuten englantia. Hän on vain aivan liian kiltti, sillä eilen heräsin varmaankin puoli tuntia hänen jälkeensä ja löysin hänet pimeästä haparoimasta. Tyttöparka ei ollut halunnut laittaa valoa etten minä vain herää turhaan....voi apua!

1 kommentti:

  1. Oi elämä kyllä taas avartuu maaliman ymmärrys näitä juttuja lukiessa! Kyllä on eroja, tuo huume-kysymys on kyllä varsin yllättävä.

    VastaaPoista