Ehkä siitä, kun lähdimme tänään tutustumaan tulevaan kouluumme. Ensin minun oli selviydyttävä lähes mahdottomalta tuntuvasta haasteesta: metrosta. (Kerrottakoon, että opin käyttämään Suomen junia vasta kolmisen kuukautta sitten...) Kävelin keskustaan, sukelsin metrotunneliin ja olin samantien pulassa: en saanut lippuautomaattia toimimaan. Turha varmaan edes kertoa, ettei kukaan puhunut englantia, mutta onnekseni espanjalainen tyttö neuvoi minua käsimerkein. Ja lippu saatiin kuin saatiinkin ulos masiinasta! Sen jälkeen vain päättäväisesti metroon.
Matkustaminen osoittautui todella helpoksi. Metro on täällä halpa, siisti ja selkeä. Linjat on värikoodattu, joten tarvitsee vain tietää mitä väriä seurata eikä enää voi eksyä. Sitten bussilla kohti kampustamme, joka sijaitsee reilun puolen tunnin päässä keskustasta. Alkuun pientä harhailua, kunnes tapasimme paikallisen kv-henkilömme. Koulu itse on pieni mutta upea. Kampusalue näyttää kauniilta puistolta puineen ja ruohokenttineen. Laitan kuvia siitä myöhemmin. Koulun kahvilassa törmäsin taas yhteen hassuun espanjalaiseen käytäntöön: menin kassalle seisomaan tilatakseni kokista. No! Ensin pitää hakea lipuke koneesta ja mennä vasta sen kanssa kassalle tilaamaan. Selvä, en tiedä tämän käytännön pointtia mutta ei se mitään.
Ikävä mutka matkassa oli se, että voin päivän edetessä aina vain huonommin. Kv-henkilö auttoi minua saamaan ajan yksityislääkärille, sillä julkisella puolella kukaan ei tietenkään pysty kommunikoimaan kanssani....hemmetin kielimuuri. Kaikki olisi voinut mennä ihan hyvin, mutta sitten bussi jätti meidät seisomaan pysäkille. Se vain huristeli ohi ja kuski heilutteli sormeaan "no no!" Tiedä sitten syytä, mutta siihen me jäimme ja minä tiesin myöhästyväni tohtorilta. Kaiken huipuksi seuraamme liittyi isoin koskaan näkemäni koira. Se oli valtava, takajaloissa parit ylimääräiset varpaatkin. Siinä se löntysteli ja yritti vielä nousta seuraavan bussin kyytiinkiin. Kerrassaan hullua.
No lyhennettynä stoorina minä seikkailin metrolla tuntemattomaan kaupunginosaan, otin taksin, taksi eksyi, olin myöhässä, väsynyt ja huonovointinen. Lopulta päästessäni oikeaan osoitteeseen lääkäri osoittautui loistavaksi ja saimme asian hoidettua. Sen jälkeen vielä metrolla takaisin hostellille ja apteekkiin. Jossa kukaan ei yllätys yllätys ymmärtänyt minua! Apteekkari meni päättäväisesti ovelle, astui kadulle ja huusi espanjaksi täyttä kurkkua "puhuuko kukaan englantia?". Yhtäkkiä sisään asteli mies koiran kanssa ja ryhtyi tulkkaamaan. Aivan hullua, mutta toimi.
Täällä tapahtuu omituisia, uusia ja huvittavia juttuja koko ajan. Meno tuntuu jotenkin todella kiivaalta ja hullulta jopa minusta, joka yleensä itse olen hyperaktiivinen ja aina Suomessakin pulassa. Harmillista että olen kipeä, tämä ilta menee peiton alla ja varmaan huominenkin levätessä. Toisaalta rauhoittuminen ei tee pahaa, minun täytyy keskittyä etsimään netistä asuntoa ellen halua viipyä tässä hostellissa ikuisuutta. Onnekseni olen ollut eilisaamusta lähtien ilman kämppistä, joten saan koko huoneen itselleni! :)
Tässä kuva huoneestani, joka on tarkemmin ajateltuna ja koettuna ihan mukava. Ei ole vaikeaa arvata kummmalla puolella asustelen :D
Ei vitsi mikä käytäntö se kassahomma!!! mitä järkeä:D!!?? t.mallu
VastaaPoista