Kaikki uudet lukijat ovat enemmän kuin tervetulleita, mutta olen huomannut että mitä enemmän saan palautetta ja kuulen uusien ja uusien ihmisten sukulaisista tuntemattomiin lukevan blogiani - sitä enemmän alan kaunistella ja kirjoittaa tarinaa muita varten. Joten tänään puhun hetken totuuden nimissä.
Mulla on usein täällä ihkuihanassa Madridissa huonoja päiviä, vähintään yhtä usein kuin kotona Suomessa. Minua vituttaa silloin tällöin, raha tekee tiukkaa, koulu on rankkaa ja ikävöin kotia ja kissojani. Monesti ahdistaa eikä ole ketään kelle kertoa siitä. Olen toisinaan kovin yksinäinen ja toisinaan en taas tahdo seuraa, vaikka sitä tyrkytetään liikaa. Niih, että ei se vaihto aina oo niin herkkua. Tänään esimerkiksi on paha päivä. Olen puhunut.
Sitten muihin aiheisiin, alan nimittäin hiljalleen erottaa vellokset toisistaan. Tai pikemminkin ehkä tunnistan Andrewn hänet nähdessäni, sillä hänen vaatetukseensa ja ääneensä olen tutustunut paremmin näiden kuukausien aikana. Joten kun en tunnista kumpi veljes on kyseessä, on se useimmiten Steven jota en vielä tunne niin hyvin. Konsti se on tämäkin. Kyllä minä edelleen aina varmistan kumpi on kumpi, etten höpsi ihan väärälle hepulle.
Enkä olisi enää ollenkaan niin varma, että Steven olisi jotenkin tavallisempi kuin meidän kiinalainen...eilen keittiöön ilmestyi valtava tehosekoitin ja sen perässä Steven. Katselin hetken kun kaveri hääri laitteen kimpussa ja kysäisin sitten mistäs me sellainen vekotin saatiin. Vastaus kuului, että joskus hänestä vain tuntuu että on hyvä aikaa ostaa jotain tiettyä. "And now I felt it´s a perfect time to buy a blender." :D Selvähän se. Pitääkin muistaa tämä Suomessa kun mieleni alkaa tehdä taulutelkkaria tai uutta pesukonetta.
Ja koska näistä kaksosista ei ilmeisesti saa koskaan tarpeekseen, aion katsoa vielä yhden heidän leffansa tässä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti