sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Mistä näitä ihmisiä oikein tulee

Haudi hau. Menin tänään tohkeissani hakemaan turistipisteestä uutta karttaa, sillä olen käyttänyt jo kolme Madridin karttaa täysin riekaleiksi. Karttoja jaetaan täällä ilmaiseksi, mutta aiemmat olin saanut koulusta ja yhden Madrid-oppaan mukana, joten en tiennyt tarkalleen mihin olen menossa. Kävikin sitten niin että koko kartta unohtui, sillä keskusta oli totaalisen täynnä. Näytti vähän siltä kuin pari miljoonaa espanjalaista ja turistia olisi kansoittanut kadut. Ei siellä mahtunut edes liikkumaan!

Ja tietenkään minulla ei ollut kameraa messissä...Suomessa ei voi nähdä tuollaista väenpaljoutta, koska ei meillä edes riitä ihmisiä niin paljon. Helsingissä ehkä, mutta senkin kaupunkin väestö on vain viides- tai kuudesosa Madridin ihmisistä. Huh. Selvisin kuitenkin hengissä litistymättä ihmismassojen alle.

Samalla myös tajusin että minähän en ole yksi turisteista, vaan ihka oikea asukas! En enää tarvitse karttaa kaupungilla liikkumiseen, ainoastaan joitakin kaukaisempia kolkkia varten. Osaan neuvoa turisteja oikeisiin suuntiin ja kertoa missäpäin mikin nähtävyys on. Metrossa suunnistan jo kuin kotonani. Tämä oli päivän ahaa-elämys. :)

Tänään minulle selvisi, että joudun odottamaan täydellistä leffakokemustani vielä neljä viikkoa. Madrid on nyt jostain syystä kammottavan myöhässä Alice in Wonderlandin kanssa. Eunji kirjoitti jo kalenteriinsa päivän, jolloin menemme katsomaan elokuvan. Samalla huomasin että hän on merkinnyt synttärini kalenteriinsa...hassu mimmi. Mukava kun on yksi uusi tosi hyvä kaveri ja asutaan vieläpä saman katon alla.

Alkuviikosta minulla on heti napakasti pari koetta ja loppuviikoksi taas tsiljoona esseetä. Enää tämä viikko ja sen jälkeen täällä vietetään lomaa! Kokonaiset 10 päivää pois koulusta pääsiäisen takia. :) Melkein kaikki Hello Kitty-pääsiäissuklaat on jo ostettu kaupasta...voi siis olla että jään ilman. Toivotaan että jostain tipahtaisi vaikkapa sydänsuklaarasia pääsiäisenä, kun saan vieraan Suomesta. Vinkvink. :D

Olen viimeinkin päässyt flunssasta ja voin vihdoin aloittaa treenauksen. Menen huomenna tutustumaan saliin ja tunteihin. Ah! Löysin alesta aivan kamalat, mutta erittäin edulliset jumppakengätkin. Kaikki on siis valmista paitsi kunto...jaiks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti