keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Tappi kieleen = naula jalkaan?

Minä alan ilmeisesti olla jo niin tottunut kaikkeen kummalliseen mitä täällä tapahtuu, että vallan unohdan raportoida asioista. Korjattakoon tilanne kertomalla eilinen sattumus. Olin Berzosan kampuksella tupakoimassa kaikessa rauhassa yhden koulurakennuksen edessä, kun muuan mies säntäsi nurkan takaa luokseni ja alkoi huutaa jotain espanjaksi. En ymmärtänyt yhtään mitään ja tuijotin vain, kunnes paikalle alettiin raahata kameroita ja kuvausporukkaa.

Hämmentyneenä siirryin pihan toiselle puolelle ja jäin katselemaan kun koulun pihalle kasattin hetkessä kuvauspaikka ja näyttelijät marssitettiin paikalle. Onneksi eräs tyttö infosi minua, että meidän koululla kuvataan silloin tällöin vain yhtä Espanjan suosituinta saippuasarjaa - ei sen kummempaa. Harmi että minut häädettiin paikalta, olisin mielelläni ottanut parin minuutin julkisuuteni Espanjan televisiossa! :D

Tänään Internatinal Relations-kurssilla katsottiin taas vaihteeksi pätkiä You Tubesta. Olen tässä viikkojen kuluessa huomannut mielenkiintoisen tavan, joka jenkeillä tuntuu olevan: kun opettaja laittaa videon pyörimään, he käyvät nukkumaan. Eivätkä edes mitenkään kovin huomaamattomasti, vaan ihan niin että nuokahtelevat tuon tuosta. Tosin tänään kaikki heräilivät siinä vaiheessa, kun katsoimme pätkiä espanjalaisten pääsiäismenosta...porukka marssi kaduilla ja ruoski itseään selkään, veri lensi ja miehiä naulittiin ristille. Siis ihan oikeasti naulittiin. :o Hyi kamala. Esitettyäni vastalauseen videon näyttämiselle opettaja vertasi ristiinnaulitsemista lävistämiseen. Jotenkin en vain näe yhteyttä esim. kielilävistykselläni ja miehillä jotka antavat lyödä naulat läpi käsistään ja jaloistaan...No kukin tyylillään.

Nyt vuorossa ahkeraa kokeisiin pänttäystä ja illalla spinning. Tänään piti olla urheiluvapaa päivä, mutta sain aamulla paketin Suomesta ja taisin syödä vähän (lue: valtavasti) suklaata. Hups.

Kaksi tenttiä takana, enää one more to go! Huomisen jälkeen tämä neiti alkaa lomailla. :) Kouluhommien parissa mutta kuitenkin. Ja huomenna taitaa kutsua yökerho Joy näin rankan viikon päätteeksi. ;) Monilla yökerhoilla Madridissa on free entry torstaisin ja me köyhät opiskelijat tykätään hyödyntää sitä.

Ainiin, jugurttipettymykseni. Löysin kaupasta maustamatonta jugurttia ja ostin heti tohkeissani neljä purkkia mielessäni ihana hapan nautinto kun pääsen kotiin. Mikä pettymys kun huomasin jugurtin olevan makeutettua. :( Kaipaan niiiiin maustamatonta ja nimenomaan hapanta jugurttia tai viiliä....

2 kommenttia:

  1. Hei! Törmäsin blogiisi ja koska asut Madridissa, kysyisin, ovatko kaupat kiinni pääsiäisviikolla pe, la ja su (2.-4.4.)? Olen pääsiäisen Madridissa ja löytänyt vähän ristiriitaista tietoa kauppojen aukioloajoista ja toivoisin, että pääsisi edes yhtenä päivänä shoppailemaan :) Onneksi museot lienevät auki. Kiitos jos viitsit vastata "paikallisena". Kivan tuntuinen blogi!

    VastaaPoista
  2. Hei! Täällä ei todellakaan infota kovin hyvin aukioloajoista noin yleensäkään...Sen verran uskallan sanoa että pääsiäispyhinä pe, su ja ma osa liikkeistä on kiinni, koska paikalliset keskittyvät kulkueisiin yms.

    La on ihan normi päivä, kaikkien kauppojen pitäisi olla auki. :) Luulen myös, että turisteille suunnatut kaupat/isot liikkeet pitävät ovensa auki koko viikonlopun, sillä pääsiäisen tienoilla tänne saapuu kuitenkin iso liuta turisteja.

    Anteeksi kun en tämän paremmin osaa sanoa, näistä espanjalaisista ei koskaan ota selvää...kaupat ovat aina auki vähän miten sattuu.

    VastaaPoista